High Roller on levy-yhtiöiden saralla aika erikoinen tapaus. Tekisi mieleni verrata kotimaiseen Ektro Recordsiin. Sen ohella, että lafka julkaisee melkoisia määriä yleisölle tuntematonta käppäheviä ja muuta obskuuria, myös historian sammiot kaivellaan antaumuksella läpi.
Tällä kertaa muoville on löydetty kasarilla toiminut ja jo tuolloin hyvin pienelle huomiolle jäänyt jenkkibändi Ashbury, jonka vanhempien levyjen uusintajulkaisujen rinnalle isketään nyt rinkulan verran uutta materiaalia.
Tarjolla on 70-lukulaisessa hengessä toteutettua hard rockia, akustista tunnelmointia ja marginaalisesti myös hivenen raskaampaa rykimistä. Uriah Heepin ja jopa Jethro Tullin perintö elää. Soundi on ilmava ja ote sopivasti käppä, joskaan ei varsinaisesti epäammattimaisessa hengessä. Toteutus on lämmintä, ja siitä löytyy kosolti sitä orgaanisen viehkeää tunnelmaa, joka tuhotaan moderneissa tuotannoissa järjestelmällisesti.
Kappaleiden rakenteet toistavat siinä mielessä itseään, että bändi aloittaa usein parilla perinteisemmällä säkeistöllä, joiden perään heitellään jopa minuuttikaupalla puhtaasti kitaraan keskittyvää sooloilua ja sydän edellä käyvän pehmeää soitantoa.
Hommaa vetävät Randy ja Rob Davis edustavat habitukseltaan Scott ”Wino” Weinrichin koulukuntaa, eikä protometallikaan ole tästä kaukana. All My Memories on omistettu Manilla Roadin hiljattain kuolleelle Mark Sheltonille, mikä kertoo jotain kappaleiden hengestä.
Metalli tai edes heavy on korkeintaan sivustakatsojan asemassa. Bändillä ei selvästikään ole minkäänlaista tarvetta kuulostaa raskaalta, mikä on vaihteeksi erittäin miellyttävää. Osa kappaleista on suorastaan järisyttävän kauniita. Good Guitarin kaltaiset raidat palauttelevat mieleen aikoja, jolloin musiikista puuttui kaikenlainen yliyrittäminen ja kulissien rakentelu.
Voi olla, että olen osittain nostalgian sokaisema, mutta Asburyn musiikissa on jotain tavattoman viehkeää ja herkistävää.