Death doomia jyystävä viisikko tekee hommansa tomerasti, mutta kummempia muistijälkiä jättämättä. Mörssäys on toki jykevää, ja solistihepulla ovat viemärihommat asiallisesti hallinnassa. Silti jotakin olennaista jää puuttumaan.
Jenkkibändin kolmannessa albumissa on monin kohdin ainesta. Self-Schism runttaa jo liki asiallisesti, ja melodinen Leave the Light Behind huuruaa orastavan kiinnostavasti. Kokonaisuus ei kuitenkaan yllä riffien, rytmien tai yleismenonkaan osalta kovin mukaansatempaavaan ilmaisuun, kunniakkaasta yrityksestä huolimatta. Tietty jähmeys niin sävelkynässä kuin soittokäsissäkin pidättelee menoa kiusallisesti. Näin simppeleitä riffejä ei taida saada toimimaan kuin Kirk Windstein, eikä hänkään aina.
Bolt Throweria, Asphyxiä ja vastaavia vanhan kaartin raskastumputtajia arvostava yhtye kuulostaa paitsi toki silkalta death metalilta myös vähän kepoiselta. Bändin otteissa saisi olla enemmän hyökkäävyyttä, ja yleissoundikin kaipaisi rosoa ja visvaa.
Kallistuminen doomiin selittää puutteet osaltaan, mutta käytännössä Temple of Void on hidasta deathiä, joten kunnon jyräsoundi tehostaisi keskivertoriffien tehoa ainakin sen verran, että menosta saattaisi jopa miedosti diggailla.