Voi vain kuvitella, millaista Puolassa on ollut soittaa heavy metalia 1980-luvulla. Jo sitä edeltävän vuosikymmenen lopulla perustettu Kat sen tietää. Tämän vuosituhannen puolella koettua pidempää taukoa lukuun ottamatta yhtye on julkaissut musiikkia tasaista tahtia ja takonut siinä sivussa itselleen jonkinlaisen maineen yhtenä maansa metallimusiikin pioneereista.
Mainetta on ajoittain myös koeteltu, mutta The Last Convoyn perusteella bändi tuntuisi olevan taas kohtalaisessa iskussa. Kyseessä on uutta materiaalia, uusintaversioita ja covereita sisältävä tilkkutäkki, jonka on tarkoitus näyttää, mistä bändi on tullut ja mitä se on nyt.
Blackit ja thrashit ovat tipahtaneet matkasta pois, mutta speed metal elää uutta tuotantoa edustavan avausraidan Satan’s Nightsin railakkaassa takomisessa. Pirteät kitarat vievät heti mennessään. Toinen uusi kappale The Last Convoy on sekin toimiva perinteisemmän heavyn pläjäys, mutta sen perään heitetty uusintaversio Mind Cannibalista edustaa bändin modernimpaa puolta. Tylsä ja vailla koukkua oleva esitys.
Samaa höttöä tarjoaa uusio kappaleesta Friendly Fire, johon on saatu laulamaan itse Tim ”Ripper” Owens. Levyn halkaiseva akustinen Dark Hole – The Habitat of God sen sijaan kantaa ihme kyllä koko mittansa. AC/DC:n, Scorpionsin ja Deep Purplen klassikoista valitut coverit soivat nekin rehvakkaan iloisesti.
Paria tylsempää vetoa lukuun ottamatta The Last Convoy on pätevä esitys Katin asekaapin saloista. Klassisempi ja sävykkäämpi heavy taittuu yhä ilmeisen hyvin, eikä esillepanossa ole mitään vikaa. Ei tästä täyttä hintaa maksaisi, mutta edukkaampana käyntikorttina The Last Convoy täyttää tehtävänsä.