Pelaa aivan omassa ainutlaatuisessa sarjassaan – arviossa Sacramentumin uusintajulkaisu

Julkaistu Infernossa 5/2020.

Sacramentum
Far Away from the Sun
Century Media

Melodinen death metal ja Göteborg on yhdistelmä, joka on antanut meille niin uraauurtavaa hienoutta (esimerkiksi At the Gates) – kuin tyhjyyttään kolisevaa pompottelua (myöhempien aikojen In Flames), mutta varmaa on, ettei se ole jättänyt ketään kylmäksi.

Isojen Jööttipori-nimien varjoista hohtaa vuonna 1990 perustettu Sacramentum, jonka Far Away from the Sun -esikoinen (1996) tarjoillaan nyt uusintajulkaisuna. Majesteettisen sinisävyisen kannen jylhine linnoineen on taiteillut Kristian ”Necrolord” Wåhlin, eli mies, jonka käsialaa ovat lukemattomat huipputason kannet. Laatu alkaa siis heti kääreistä.

Far Away from the Sun iskee kuin miljoona jääpuikkoa, ja sen kylmänä käyvä kuolohönkäys pureutuu yhä syvemmälle kuuntelijan korvakäytäviin ja käy ihon alle. Mustan metallin jyrkkyys ja vilpoisuus on naitettu taiten yhteen kuolometallin aggressiivisen takomisen kanssa, ja albumi tasapainoileekin taidokkaasti melodisen black metalin ja kuolon rajaviivalla.

Laulaja-basisti Nisse Karlénin kuivankoriseva raakkuminen on enemmän black kuin death. Tyylilliset sukulaiset löydetään akselilta Unanimated–Dissection–Necrophobic, mutta Sacramentum pelaa silti aivan omassa ainutlaatuisessa sarjassaan. Far Away from the Sun on joistain hieman hupsuista rumpukomppiratkaisuistaan huolimatta harvinaisen kypsä ja monipuolinen, mutta samalla villin pitelemätön debyyttilevy.