Perusmassasta erottuvaa haikeutta ja melankoliaa – arviossa Lord of Shadows

Julkaistu Infernossa 8/2023.

09.11.2023
LORD OF SHADOWS
Echoes of Yore
MEUSE/TRAGEDY

Kansainvälinen gootti-doom-yhtye Lord of Shadows on mielenkiintoinen tapaus. Projekti perustettiin kaksi vuotta sitten salaperäisen pseudonyymin taakse kätkeytyvän Shadows Valentinen voimin. Brittimuusikko vastaa albumin konseptista, kun taas kaikista instrumenteista ja sävellyksistä on vastuussa Sojourner-yhtyeestä tuttu multi-instrumentalisti Mike Lamb.

Pääasialliset laulut hoitavat alan pioneeri Aaron Stainthorpe (My Dying Bride) ja Lambin puoliso, entinen Draconian-solisti Heike Langhans. At the End of Our Eclipse -kappaleessa vierailee niin ikään Sojournerista tuttu Emil
Crespo.

Tällä porukalla on saatu aikaiseksi pätevää synkistelyä, josta ei uuvu melodramaa tai syksyn sävyjä. 1990-luvun britti- death doomin estetiikka kuuluu vähemmän yllättävästi läpi, mikä ei ole laisinkaan huono asia.

Echoes of Yore ei ole ylitarjonnasta kärsivän genren suurin klassikko, mutta erottuu silti mukavasti perusmassasta. Levyltä välittyy juuri oikeanlainen pateettisuus ja romanttisuus, jotta se onnistuu tarraamaan kuulijan mukaansa. Haikeaa ja melankolista, niin kuin pitääkin.