Pimeä Pohjola – arviossa Cult of Luna

Julkaistu Infernossa 1/2022.

CULT OF LUNA
The Long Road North
METAL BLADE

Cult of Lunan vuonna 1998 käynnistynyt ura on ollut harvinaisen ansiokas. On myös kieltämättä pieni ihme, että vuoden 2001 nimikkoesikoisellaan massiivisesti mutta suhteellisen yksiulotteisesti möyrineestä yhtyeestä on kasvanut näinkin muuntautumiskykyinen ja vakuuttava tekijä.

Ruotsalaisbändin kokeilullisuuden lakipiste koettiin Julie Christmasin kanssa yhteistyössä tehdyllä Mariner-levyllä (2016), jonka jälkeen odotukset Cult of Lunan suhteen käytännössä nollaantuivat. Mitä tästä eteenpäin? Tuntuikin siltä, että näennäisesti hyvällä A Dawn to Fear -edellisalbumilla (2019) ei ollut enää oikeastaan mitään uutta annettavaa.

Reilusti yli tunnin mittainen The Long Road North kulkee pitkälti samoilla laduilla A Dawn to Fearin kanssa, mutta tuntuu lipuvan eteenpäin edeltäjäänsä vaivattomammin. Yhtyeen hardcore-huutolaulun, murskaavien riffi vallien ja elokuvallisten vaikutteiden riistisiitos on hioutunut vuosien mittaan jo niin saumattomaksi, että Cult of Lunan musiikillinen tasokkuus ei tule enää yllätyksenä. Kyse on enää siitä, kuinka hyvin tunnelma ja sävellykset pelaavat keskenään.

Yhdeksän kappaleen mittainen paketti on nimensä mukaisesti kuin pitkä matka läpi pimeän, kylmän ja aution Pohjolan. Yhtye pohjusti uuden albumin sisältöä kuvailemalla sitä aikaisempaa elokuvallisemmaksi, mikä pitää monilta osin paikkansa: The Long Road North herättää parhaimmillaan todella vahvoja visuaalisia mielikuvia ja onnistuu luomaan dynamiikallaan draaman kaaren, mikä osoittaa, että levyn kappalejärjestys on selkeästi mietitty.

Bändin ydinsekstetin ohessa kuullaan jälleen muitakin muusikoita. Mariam Wallentinin vierailu Beyond I -biisillä tuo mukavaa vastapainoa Johannes Perssonin karulle huutamiselle, enkä keksi, kuinka tällaista asetelmaa voisi toteuttaa Cult of Lunan musiikissa paremmin. Kahden Phoenix-kitaristin suoritukset puolestaan kiinnostanevat lähinnä muusikoita, mutta se tulee selväksi, että The Long Road Northilla tapahtuu jotain uutta ja kiinnostavaa – kuvassa on siis tarvittava määrä erilaista henkeä kuin A Dawn to Fearillä.

Onko tämä sitten Cult of Lunan paras levy? Tuskin, mutta se nostaa bändin jälleen totutulle tasolle. Keikkahiljaisuuden keskellä on syntynyt levy, jonka maltillisuudessa ja pitkissä linjanvedoissa on mukana tarvittavaa nälkää ja yritystä. Aivan kuin kokonaisuus huutaisi ”Täältä tullaan vielä!” tehden sen niin väkevin painotuksin, että viesti jää tuskin epäselväksi, vaikkei Cult of Lunan musiikista liiemmin pitäisikään.

Levyvuosi 2022 saa The Long Road Northin myötä väkevän alun.

Lisää luettavaa