Firespawn
Shadow Realms
Century Media
Lucifer puhui ensi kerran elokuussa. Siitä alkoi suorastaan kiimainen odotusaika. Ruotsista olisi jälleen kajahtava.
Voi veljet läntiset, kiitos siitä, että kansankotinne kulttuuritoiminta on jalostunut tähän pisteeseen ettekä ole sitä sotimalla ja muulla turhalla toiminnalla keskeyttäneet. Shadow Realms soi kuin instrumentit olisi ojennettu reviireitään puolustaville urosgorilloille. Määräys käy rinta kenossa ja turvat yrmyssä.
Entombedista vapaa L.G. Petrov on hurjassa kunnossa. Vanha peto hoiti karjuntahommat kuuleman mukaan muutamassa päivässä. Huuto lähtee uhkaavana, mureana, niskavilloja ravistavana. Vapaus lieneekin määrittävä sana levyn musiikille. Sen ei tarvitse kuulostaa jäsentensä entisiltä bändeiltä, nyt saa revitellä, tehdä asioita, joille pumppu eniten sykkii.
Shadow Realms ei keksi vankkuria uusiksi, mutta tapa, jolla se on kyhätty, vakuuttaa. Lucifer Has Spoken oli esimerkillinen mutta levyn linjasta poikkeava valinta ensimmäiseksi singleksi. Siinä Petrov esittelee oivaa baritoniaan Vanhaa Kehnoa manatessaan. Keskitempojyrä on tolkuttoman tarttuva, muttei kuitenkaan määritä Firespawnia.
Levyn tahti on kiivas ja sopivan pahasti Jenkkilään kallellaan. Burgerinpurijoilta on viskottu lihamyllyyn parhaat palat: Morbid Angelin Cthulhu-lonkeron kiemuraisuus, Cannibal Corpsen tappokiihko, Autopsyn ynseä visva, nuoren Bentonin kiilusilmäinen uhka.
Sitten tulee akustinen kitara ja muistuttaa, että Pohjolan pojat ovat rikospaikalla.