Suhina ja humina yhdistettynä kosketinmaalailuihin ja harvakseltaan käytettyihin perkussiotömäytyksiin on Patient Omegan keino kuvata mielen järkkymistä. Tummatunnelmainen ambient onnistuu pukemaan melko hyvin musiikiksi kaiken sen ahdistuneisuuden ja kaoottisuuden, joka pään sisällä vallitsee hulluuden kurimukseen tempautuessa.
Cd:n maksimimittaa hätyyttelevä albumi kostuu kolmesta osasta, joiden väliset erot ovat kuuntelijan näkökulmasta lähestulkoon kosmeettisia, mutta tekijälleen todennäköisesti suurempia. Genren mukaisesti tärkeämpää on joka tapauksessa kokonaisteos eivätkä sen sisältämät yksilöt. Ja ne ovat tässä tapauksessa johdonmukaisessa laadukkuudessaan kiehtovia.
Vaikka minkäänlainen toivo ei pilkahda, täysin pikimusta albumi ei ole. Levyn edetessä jää kaipaamaan totaalista järjenvalon hiipumista ja fysiikan rappeutumista, mutta Broken Mind in a Rotting Bodyn voi kokea halutessaan myös eräänlaisena alkusoittona mielipuolisuuden etenemiselle – tai miksei jopa epätodennäköiselle paranemiselle.
Mahdollinen jatko-osa olisi luonnollinen tapa kuvata tilan muuttumista, vaikka täydellinen hiljaisuus on sekin hyvin kuvaavaa.