Kannelmäen lähiöstä kajahtaa korville erinomaisen tiukkaa myllyä. Ikivirhe runttaa crustilta ja crossoverilta käryävää hc-punkkia esimerkillisellä tarmolla ja kipakalla otteella. D-beat on vahva ja päällä täysi rähinä, mutta yhtyeen vimmainen rytinä pysyy kasassa hienosti.
Muutaman vuoden kasassa ollut trio on kolmannella levyllään soitannollisesti erittäin napakka. Asenne ei mitä ilmeisimmin ole päässyt lepsuuntumaan, vaikka Lanka palaa on punklevyksi tuotannollisesti jo melkein liiankin laadukas. Soitto on niin osaavaa, että sitä kuuntelee mielellään ihan nyanssitasolla, Ikivirheen räiminnästä kun löytyy lopulta yllättävänkin paljon sävyjä.
Tarpeen tullen bändi hidastaa humppatempoon ja heittää tuplabassarit, rautalankakitarat tai jopa pianonkilkutuksen kehiin – tai rysäyttää tylysti blastausta naamalle. Rähinälaulusta ei tingitä, vaikka karjuntaa kuullaan useammasta suusta. Sovituksissa on varianssia siten, että ankara rytyytys on mukaansatempaavaa ja kuuntelukelpoista intensiteetin tippaakaan kärsimättä.
Sanoituksiltaan levy ulottuu kantaa ottavasta ja anarkistisesta sanomasta renttu-, bile- ja hömppäaiheisiin. Hehheh-osastolla osumatarkkuus ei ole aivan täydellinen, vaikka esimerkiksi Kyttä söi mun sipsit -biisi riemastuttaa suuresti. Kannelmäki-teema kulkee mukana pilkistäen ilahduttavasti kautta levyn.