Ränttätäntän määrä on vakio – arviossa Volbeat

Arvio julkaistu Infernossa 7/2016.

Volbeat
Kuva: Nathan Gallagher
Volbeat
Seal the Deal & Let’s Boogie
Universal

 

Tanskan metalliylpeys Volbeat on takonut rockabillysävytteistä hevirokkiaan varsin hyvällä menestyksellä jo 15 vuoden ajan. Siinä missä yhtyeen musiikissa oli vielä kolmannen levyn Guitar Gangsters & Cadillac Bloodin (2008) aikaan tiettyä imua ja tuoreutta, jatkossa se alkoi enemmän tai vähemmän toistaa itseään. Laadukkaat vierailijat (Mille Petrozza, King Diamond, Barney Greenway…) toivat levyille pientä piristystä, mutta kokonaisuudessaan hommasta paistoi läpi rutiininomainen suorittaminen ja väkisin vääntäminen.

Mutta miltä yhtye kuulostaa kolmen vuoden tauon jälkeen? Aika lailla samalta kuin ennenkin. Michael Poulsen hoilottaa yhtä raskain maneerein kuin aina ja ränttätäntän määrä on vakio. Kuudes levynsä on kuitenkin huomattavasti eläväisempi ja dynaamisempi kuin kaksi aiempaa.

Volbeat on siirtynyt vuosien saatossa yhä kaupallisemman soundin äärelle, mikä ei juuri haittaa, sillä yhtyeen tyyli antoi jo lähtökohtaisesti tähän hyvän mahdollisuuden. Vaikka tietty geneerisyys ja muottiin asettuminen ovat hiipineet mukaan kuvioihin, metallisesta puolesta ei ole silti tingitty.

Tällä kertaa vierailijat eivät ole läheskään niin jännittäviä. Black Rosella kuullaan Danko Jonesia ja For Evigtillä Magtens Korridorer -yhtyeen Johan Olsenia, joka laulaa kappaleen kertosäkeen tanskaksi (amerikkalaiselle painokselle kyseinen kappale on levytetty uudelleen The Bliss -nimellä ja vaihdettu tanskankielinen kertosäe Poulsenin laulamaan englanninkieliseen).

For Evigt on selkeästi radiosoittoa varten tehty rallatus, joka väsyttää nopeasti, varsinainen ensipuraisu Devil’s Bleeding Crown taas itse asiassa varsin toimiva ralli. Muitakin vastaavia löytyy, kuten ryhdikkäästi riffitelevä The LOA’s Crossroad ja jo nimensä puolensa Rainbow’lle kumartava The Gate of Babylon.

Turhaakin turhempi renkutus on puolestaan Georgia Satellitesin aikoinaan tunnetuksi tekemä Battleship Chains, joka ei ollut alun perinkään kovin kummoinen sävellys.

Seal the Deal & Let’s Boogie jättää hieman kaksijakoisten tunnelmien äärelle. Yhtäältä se on ihan mukavasti hengittävä kokonaisuus, joka pitää sisällään muutaman helmen, toisaalta se ei ole täysin karistanut harteiltaan aikaisempia teoksia vaivanneita helmasyntejä. Joka tapauksessa levy on osoitus siitä, että yhtye on saanut korjattua kurssiaan oikeaan suuntaan.