Riffeissä on tuttua juttua niin hyvässä kuin pahassa – arviossa Destruction

Julkaistu Infernossa 7/2019.

Destruction
Born to Perish
Nuclear Blast

Vuonna 1982 perustettu Destruction kuului ensimmäisten germaanithrashäreiden eturintamaan. Jälki on ollut vuosien varrella vaihtelevaa, ja vaikka levyiltä on löytynyt aina jokunen makupala, erityisen vahvaa kokonaisuutta bändi ei ole mielestäni koskaan tehnyt.

Neljännellätoista levyllään Destruction on pyrkinyt kohti pientä uudistusta ottamalla bändiin toisen kitaristin Damir Eskicin. Ote on vähän jykevämpi, ja kitaraosastolta löytyy nyt eri lailla mukavia pikku lisukkeita. Tuoreehkon rumpalin Randy Blackin rytmiikka on vahvaa ja kuljettaa biisejä napakasti eteenpäin.

Perusote on toki sitä itseään. Riffeissä on tuttua juttua niin hyvässä kuin pahassa. Välillä osutaan maaliin, välillä kappaleisiin jää tyhjäkäyntiä ja jälki on melko mitäänsanomatonta. Schmierin mielipiteitä jakava räksytys on pysynyt samana, ja jos siihen tulisi suurempaa muutosta, voisi luulla helvetin jäätyneen. Butchered for Lifen balladinomaisessa alussa mies tosin kuulostaa yrittävän laulaa nuottiin. Hui. Meinasi jäätyä.

Tasapaksuista hetkistään huolimatta Born to Perish tuntuisi kuuluvan bändin uran kärkituotoksiin. Tyrants of the Netherworldin tai levyn nimibiisin kaltaisia teoksia kun olisi löytynyt lisää, niin pelattaisiin jo kovilla panoksilla.