Riisuttu turhasta silavasta – arviossa Death’s Head and the Space Allusion

Julkaistu Infernossa 6/2019.

Death's Head and the Space Allusion
The Counterbalance
Inverse

Ensivaikutelman voimin voisin jaella täysiä pisteitä heti avauksessa, vaan eipäs hätäillä. Hölmöllä joskin kieltämättä yksilöllisellä nimellä tikattu oululaisbändi esittäytyy julkaisemalla levyllisen melodista ja hienoisen progressiivisella kierteellä varustettua heavyä. Kun aloitusraita Dopefiend Outrun pärähtää käyntiin, olen täysin myyty.

Eikä meno väsähdä avauksesta onneksi pahemmin. Tiivis kahdeksan kappaleen pläjäys on riisuttu turhasta silavasta. Sävyjä kyllä löytyy, aina kasarihenkisestä nostattelusta alkaen, mutta ilmaisu on kompaktia ja koukkuihin pureutuvaa. Bändin riveissä seisoo kohtalaisen kokeneita jamppoja, joten paketin valmius ei ole yllätys.

Biiseistähän kaikki kuitenkin lähtee, ja niihin on panostettu keskivertoa enemmän. Kitarajutuissa ja laulukoukuissa löytyy, eivätkä mielleyhtymät Tobias Sammetin ja Anthony Parviaisen suuntaan nekään varsinaisesti häiritse.

Musiikkia voisi kuvailla vaikkapa sekoitukseksi kotimaisen heavyn parempia puolia, jenkkien aikuisrockia ja Queensrÿchen hyviä aikoja. Ei aivan surkea sekoite, ainakaan näin kesällä nautittavaksi.