Sikäli kuin melko härski kopiointi ei käy haittamaan… – arviossa Vinsta

Julkaistu Infernossa 11/2017.

30.04.2018
Vinsta
Vinsta Wiads
Trollmusic

Alppien juurelta Itävallan Salzburgista kotoisin oleva Vinsta maalailee musiikissaan melko pitkälti kotiseutujensa kuvastoa. Yhden miehen sooloprojektina toimiva yhtye on vuoroin jylhä, vuoroin seesteinen ja ohimenevästi myös armoton.

Norjalaisen talven raakuutta näistä maisemista ei löydy, korkealle kohti taivasta kohoavia vuorenhuippuja, peilipintaisia järviä ja alppimajan lämpöä nyt kuitenkin. Kaikesta vastuussa olevan Christian Höllin käyttämät melodiat, soolot, riffit ja jopa kappalerakenteet kuulostavat niin roimasti varhaiselta Opethilta, että sinänsä erittäinkin pätevästi tehtyyn musiikkiin on aluksi hankala suhtautua.

Progressiivisen death metalin, folkin ja kylmemmän raakuuden muodostama tunnelmointi vuorottelee valoa, pimeyttä ja melankoliaa kuitenkin niin hienosti, että ilmeiset yhtäläisyydet ruotsalaiseen esikuvaan jäävät vähitellen taka-alalle. Levyyn kannattaisikin asennoitua vaikkapa Mikael Åkerfeldtin arkistoista kaivettuna ajankuvana, joka julkaistaan vasta pari vuosikymmentä äänittämisensä jälkeen. Siltä tämä nimittäin todella vahvasti kuulostaa.

Puhtaasti musiikillisesti ajateltuna Vinsta Wiads onkin erittäin onnistunut ja taidolla tehty paketti skandinaavisessa hengessä kulkevaa tunnelmointia. Sikäli kuin melko härski kopiointi ei käy haittamaan, vanhan Opethin ystäville on tarjolla jokseenkin varma nakki.

Lisää luettavaa