Wingerin suuruudenpäivät olivat 1980–90-lukujen vaihteessa, mutta tälläkin vuosituhannella yhtye on keikkaillut epäsäännöllisen säännöllisesti ja julkaissut kolme levyä.
Kokoonpano on pysynyt varsin muuttumattomana, joskin Sevenillä kuullaan kosketinsoittaja-kitaristi Paul Taylorin studiotyöskentelyä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1990 kakkoslevyn In the Heart of the Youngin – mies kun on vuosien varrella toistuvasti poistunut yhtyeestä ja palannut rivistöön.
Homman nimenä on yhä sofistikoitunut, aikuiseen makuun tehty hard rock. Kertosäkeet ovat isoja, ja proge/fuusiojazz-taustaisen rumpalin, Dixie Dregsissäkin vaikuttaneen Rod Morgensteinin ilmeikäs soitto pitää homman hienosti kasassa. Toisaalta miestä olisi voinut päästää vaikkapa Heaven’s Fallingin instrumentaalilopukkeessa enemmänkin vapaaksi fillejään esittelemään.
Yhtyeen keulakuva, basisti-laulaja Kip Winger, ja soolokitaristi Reb Beach (Whitesnake, Dokken) jatkavat sen pääsäveltäjinä. Biiseissä ei ole moitteen sijaa, mutta ehkä niistä puuttuu jokin lopullinen notkeus ja tietynlainen kuulaus, jotka olivat läsnä vaikkapa nimikkodebyytin (1988) Seventeen- ja Hungry- mestariteoksissa. Toisaalta nykymallin mukainen turboahdettu soundimaailma korostaa tätä mielikuvaa.