Nyt on törkeä soundi. Jos mahdollista, kotimaisen Morbificin toinen pitkäsoitto repii korvia vielä debyyttiäkin karkeammalla otteella. Kitarat ja Napalm Deathin Scumin hengessä pörisevä basso soivat kuin kuolemansairauden kielissä. Surisee, raapii ja repii.
Loppupeleissä ratkaisu on hyvinkin onnistunut, sillä Autopsyn demoaikojen saastaa persoonallisella ja hitusen kulmikkaammalla otteella mallintava sikailu kuulostaa juuri siltä kuin pitääkin. Särö on raaka ja meno vielä raaempaa, mutta pehmeää suttua tämä ei ole. Kaikesta saa juuri sopivasti selvää.
Kun rappauksen rujoudesta pääsee ylitse, sen sisältä löytyy yllättävänkin harkittua death metalia. Riffeissä on kipeää särmää, ja pääosin keskitempoisista kappaleista löytyy muhevan liejuista groovea. Matala ja tasainen örinä toimii lähinnä taustaan sekoittuvana, pahaenteisesti mörähdeltynä äänimattona. Soolojakin kuullaan.
Sävellykset eivät pidä mielenkiintoisuttaan aivan levyn loppuun asti, mutta etenkin ensimmäisellä puoliskolla jälki on alkujärkytyksestäkin johtuen tuhoisaa. Kuolometalliprosentti huitelee kauttaaltaan melko lähellä sataa.