Syvä ymmärrys vanhan liiton death metalia kohtaan – arviossa Skeletal Remains

Julkaistu Infernossa 3/2018.

Skeletal Remains
Devouring Mortality
Century Media

Kun laulaja-kitaristi Chris Monroy päästää tukahtuneen huutonsa ilmoille ensi kertaa, ölähtelynsä on helppo sekoittaa alan legendaan Martin van Druneniin. Alla jauhava kitarariffi on kuin suoraan Deiciden debyytiltä. Kansikuvassa maailmanloppu tulee Dan Seagraven kynästä. Kyllä, nyt ollaan perusasioiden äärellä. 

Kalifornian Whittierissä vuonna 2011 perustettu Skeletal Remains julkaisee kolmannen albuminsa. Kyseessä on bändin ensimmäisen ison puulaakin tuotos, ja pojilla tuntuukin olevan näytön paikka. 

Joka sekunnista huokuu syvä ymmärrys vanhan liiton death metalia kohtaan. Tyypit ovat instrumenttiensa mestareita, mutta nypläilyyn ei sorruta. Välistä tykityksessä on vanhan Pestilencen makua, sitten kaahataan keskitempoisesti kuin Spiritual Healingin aikainen Death konsanaan. Kitarasoolot ovat suoraan James Murphy -oppikirjasta. Lyhyesti: ideatasolla tässä ei ole mitään omaa. 

Mutta kuten Gruesomenkin, Skeletal Remainsin voi laskea death metalin perimmäisiä arvoja kunnioittavaan, lähes pastissinomaiseen ja siksikin koukuttavaan uuden polven kastiin. Kun Dan Swanön vääntämät sounditkin ovat enemmän kuin kohdillaan, kappaleet saadaan kuulostamaan tuoreilta. 

Carcassin Bill Steer mainitsi joskus, että blastauksen säännösteleminen on taitolaji. Tässä kohtaa kuolokolmikolla on vielä pohtimista.