On melko epäkiitollista lähteä tekemään seuraajaa kenties koko genrensä parhaalle levytykselle. Mielipiteeni saattaa olla hieman kerettiläinen, mutta Death Toll 80k -debyytti Harsh Realities (2011) on mielestäni parasta koskaan julkaistua grindcorea. Levyllä naitetaan järjettömän tiukkaa soittoa ja soundia sekä kiimaista kappalemateriaalia siihen malliin, että edes alan klassikoilla ei ole asiaan mitään sanomista. Tätä taustaa vasten Step Down on pettymys jo ennen ensimmäistäkään nuottia.
Vaan ei huolta, kyllä bändi osaa edelleen asiansa. 15 kappaletta räimitään läpi 16 minuutissa, joiden aikana tykitellään enemmän iskuja kuin useimmat saavat aikaiseksi tuplalevyn mitassa. Tämä on oikein, sillä nopeammin on aina enemmän.
Soundi on hitusen debyyttiä raaempi, mutta muhjuisuuteen ja epäselvyyteen ei onneksi sorruta. Rumpalin vauhdikas ja mukavasti varioiva soitto iskee korville ja riffeistä löytyy yllättävänkin rajua tarttuvuutta. Esikoisella saavutettuun efektiin ei aivan ylletä, vaikka periaatteessa palikat ovat kohdillaan aivan samalla tavalla. Mainittakoon myös, että laulajan korkeisiin rääkynöihin ja mörinään jaettu työskentely kuulostaa tällä kertaa ehkä turhankin monotoniselta.
Step Down edustaa joka tapauksessa taatun väkevää suomalaista grindcore-osaamista ja iskee bändin nimen yhä pysyvämmin alansa parhaiden osaajien joukkoon.