”Tämä yhtye on luonnonvoima” – arviossa Napalm Deathin uutukainen

Levyarvio julkaistu Infernossa 1/2015.

11.02.2015

Napalm Death
Apex Predator – Easy Meat

Century Media
4_5_kirvesta

Tämä yhtye on luonnonvoima. Nimi, jonka alla musiikki muodostaa kaikki vastaantulevat esteet murskaavan voiman. Grindia, hardcorea, death metalia tai mitä tahansa näiden synteesiä kuunnellessa mielihyväkeskuksessa voi värähtää tuntuvastikin. Napalm Deathin raivon luonnollisuus ja tarkoituksenmukaisuus menevät vain paljon biisi- tai albumikohtaisia analyysejä syvemmälle. Napalm Death on luonut omat genrensä.

Toinen itsestäänselvyys on, että suurimmat uroteot ovat juuri tämän miehistön tekosia (vuonna 2006 menehtynyttä Jesse Pintadoa unohtamatta). Selviytyminen alkuaikojen kokoonpanoruletista, kerettiläisyyshuutojen kuunteleminen, muuntautuminen ja sinnikkyys, jopa pelkkä olemassaolo, ja lopulta tällaiset levyt ovat saavutuksia, joihin ei moni pysty, vaikka blastbeatit läikäisivät kuinka sadasosasekunnin tarkkuudella.

Kuudennentoista Nappis-albumin intensiivisyys humautti kaikesta edellä mainitusta huolimatta moukarilla otsalohkoon. Nimikappale on turha ja ylipitkä intro, mutta jo heti perään puolessatoista minuutissa maaliin ryskäävä Smash a Single Digit osoittaa, että nyt lähtee.

Kaikki muotoseikat ovat just eikä melkein. Levyllä toimivat niin kuola suupielessä kohkatut grindpurkaukset kuin Dear Slum Landlordin kaltaiset lanaavammat raidatkin. Parhaimmin yhtyeen erityislaatuisuuden kuulee Timeless Floggingissa: kappale groovaa kaikessa äärimmäisyydessään vastaansanomattomasti. Juuri tuohon biisiin on mahdutettu Nappiksen hienous. Ei sillä, etteikö onnistumisia olisi ripoteltu koko levyn mitalle.

Pipo pois päästä.

Lisää luettavaa