Tanakka möyhennys on rentoa ja menevää – arviossa Earthbound Machine

Julkaistu Infernossa 6/2019.

Earthbound Machine
Destined for the Grave
Final Sunlight

Jopas on kiintoisaa menoa, kun tomerasti doomaava mutta retroilusta erossa pysyttelevä jytistely kohtaa railakkaasti raikuvan laulun. Biisien tanakka möyhennys on rentoa ja menevää, mutta ilman solisti Ilkka Haavistoa näinkin hyvä yhtye jäisi helposti huomiotta. Yhdistelmä on kieltämättä kihelmöivä, kun Haavisto kajauttaa suurieleiset mutta todella komeat melodiat ilmoille kuin lopunaikojen Chris Cornell ikään. 

Bändin ilmaisu ei ole suoranaisesti doomia, mutta ei kyllä oikein sludgea tai stoneriakaan. Näiltä seuduilta bändin kiitettävästi pumppaava, raskas ja potkiva louhinta kuitenkin kumpuaa. Mureutta löytyy erittäin runsaasti.

Kombinaatio, jossa vahva melodinen laulu yhdistyy todella isokätiseen mörssäykseen, on aina toimiva, ja tässä mielessä yhtye viekin ajatukset obskuuriin ysäribändiin Snailiin. Verrokkina mainittakoon myös raskaimmin rymistelevä Soundgarden, minkä ainakin pitäisi puhutella monia.

Jos pitkään kypsytellystä levystä haluaa löytää jotakin kehittämisen aihetta, niin se voisi olla svengin tavoitteleminen ja ilmaisun harkittu maustaminen. Nyt bändi askeltaa verrattain romuluisesti, joskin vakaasti ja horjumatta. Tällaisenaankin hyvänmittaiseksi rajautuva albumi pysyy vaivatta nautintosektorissa.