Kouvolalainen Red Moon Architect on edennyt kolmanteen pitkäsoittoonsa. Sillä yhtyeen hautajaismaisen hidas ja gootahtava death doom -ilmaisu on kypsyneemmässä kuosissa kuin koskaan aiemmin.
Levyn musiikki on kuin maailman raunioille sijoittuvaa parisuhdedraamaa. Lempeät mutta määrätietoiset naislaulut ja vuoroin utuiset, vuoroin kristallinkirkkaat koskettimet kohtaavat rouheantuskaisat mieslaulut ja louhivat särökitarat. Selkeät soundit ovat jo itsessään paljonpuhuvia, ja soitinten kesken vallitsee sopivasta ilmavuudesta ja kontrasteista syntyvä harmonia. Jo aiemmin loistanut Anni Viljanen on parantanut äänenkäyttöään, siinä missä tulokas Ville Rutasen örinä on pysäyttävää joskaan ei yhtä vaivattoman ja syvältä kumpuavan kuuloista kuin edeltäjänsä Juuso Turkin.
Levy on rakenteellisestikin tarkoin mietittyä musertavuuden ja lohdutuksen vuoroleikkiä. Hämyistä alkusoittoa seuraavat dynaaminen ja voimaannuttava Tormented sekä kohtalokas nimikkokappale, kunnes Journey-kappaleen fiilistely johdattelee levyn kohokohtaan, epätoivon ryöppyyn nimeltä End of Days, jonka seuraaja NDE suo armontäyteisen lopun. Entisestään hidastunut tempo on lisännyt eeppisyyden tunnetta, ja vähästä rakentuvat kappaleet vaativat joka tahtiin keskittymistä ja vastaanottavaista mielentilaa, jotta liki maaginen maailmanlopun tunnelma pääsee oikeuksiinsa.
Toisaalta aiemmin lähelle omaleimaista soundia yltänyt yhtye kuulostaa nyt paikoin hätkähdyttävän ja häiritsevänkin paljon Juha Raivion kahdelta pääyhtyeeltä – häviämättä toisaalta laadussa lainkaan. Pikkumiinus on annettava myös loppupään kappaleiden paikallaan polkevuudesta. Kenties teoskokonaisuuteen olisi sopinut myös yksi ripeämpi tai muuten vain vähemmän laskelmoitu luku.
Vaikkei levy yllä aivan Fall-edeltäjänsä tasolle, Return of the Black Butterflies on pääosin hallittu ja uljas kuvaus yön tummuuteen kätkeytyvästä kauneudesta, kaihosta ja pelosta.