Brittiläinen Akercocke on pyyhkinyt seitit olkapäiltään ja palannut keskuuteemme. Eksentrinen ja eklektinen progressiivisen death/black metalin ryhmä julkaisi edellisen levynsä kymmenen vuotta sitten, joten odotus uuden materiaalin suhteen ehti saada toolmaiset mittasuhteet.
Yhtye pisti pillit pussiin vuonna 2012, koska tunsi, että oli sanonut sanottavansa. Täysin tyhjin käsin fanien ei tarvinnut olla, sillä rumpali David Gray perusti samana vuonna Voices-nimisen yhtyeen, joka liikkui musiikillisesti pitkälti samoilla linjoilla. Voices teki kaksi levyä, ja Gray perusti myös The Antichrist Imperiumin, joka julkaisi vuonna 2015 nimikkodebyyttinsä. Niin mainioita kun nämäkin levyt olivat, mikään ei voita alkuperäistä asiaa.
Akercocken viehättävyys piili aikoinaan siinä, kuinka taidokkaasti bändi yhdisti banaalin ja älykkään ilmaisun. Yhtye osasi ylistää paholaista runollisemmin ja voimakkaammin kuin kukaan muu. Desademainen eroottinen kuvasto ja kaikenlainen hedonismi ovat aina olleet lähellä orkesterin sydäntä.
Siksi onkin outoa, että Akercocken kuudes albumi ei sisällä ainuttakaan mainintaa saatanasta, fellaatiosta tai masturboivista nunnista. Sanoitukset ovat muuttuneet abstraktimmiksi, mutta toisaalta ne tuntuvat myös paljon omakohtaisimmilta kuin aikaisemmin. Yhtäältä teemana tuntuu olevan menetys, tuska ja luopumisen tunne, toisaalta myös voimaantuminen, valaistuminen ja uudelleensyntyminen. Ikään kuin kyseessä olisi itsensä hajottamisen ja uudelleenkokoamisen narratiivi.
Musiikillisesti yhtye on venyttänyt rajojaan aiempaa pidemmälle ja esittelee entistä monipuolisempaa ilmaisua. Vaikka sanoitusten osalta on ehkä hieman rauhoituttu, aggressiivisuudesta ei ole tingitty. Kun yhtye pääsee vauhtiin, se tarjoaa yhtä intensiivistä menoa kuin aina ennenkin. Rauhallisemmat osiot soivat nyt entistä nyanssirikkaampina ja ilmavampina. Laulaja-kitaristi Jason Mendocan puhtaat ovat saaneet entistä hienovaraisempia sävyjä.
Renaissance in Extremis on täydellinen paketti teknistä taituruutta, brutaalia intensiteettiä ja syvää emotionaalista otetta. Päätöskappale A Particulary Cold September summaa hienosti koko levyn kaikkine sen aspekteineen.