Täydellinen show – arviossa Mötley Crüen kuvalevy

Arvio julkaistu Infernossa 1/2017.

28.03.2017

Ehkä rämäpäisin ja irvokkain meikkikauden bändi, seinäjulisteissannekin ehkä komeillut Mötley Crüe kuoppaa itsensä. Kohtalon hetkeksi valikoitui vuoden 2015 viimeinen päivä bändin kotikonnuilla, Los Anglelesin Staple Centerissä.

Levy keskittyy paitsi viimeiseen keikkaan myös sen ympärillä tapahtuvaan. Ekstroissa käydään läpi esimerkiksi Tommy Leen massiiviset rumpurakennelmat, Nikki Sixxin tulta syöksevä basso ja jokaisen jäsenen mietelmiä alusta loppuun. Liikutuksen hetkiä ei lopullisuudesta huolimatta koeta, ja on ilmiselvää, että lopettamiseen johtaneet syyt ovat olleet selvillä aikoja sitten – eivätkä välttämättä korjattavissa.

Tämähän ei itse konsertissa näy: 35 vuotta vanhan yhtyeen meininki on niin komeaa katseltavaa kuin tässä kohtaa juoksua voi. Bändi on kirjaimellisesti liekeissä ja sähikäisissä. Se käyttää kaikki mahdolliset temppunsa ladaten ilmaan 18 biisiä, joiden esittämisestä on näemmä päästy yhteisymmärrykseen. Tyttöjä, liekkejä, pommeja, valoshow’ta, nosturiajeluja ja monitasohyppelyä katselee pikkupojan innolla. Homma on toteutettu taitavasti riittävän monella kameralla, ja myös livesoundi on upea.

Vince Neilin ääni laulu- ja lavatoiminta on viime vuosien haparoinnistakin huolimatta iskussaan, Tommy Lee ja Nikki Sixx ovat showmiehiä ja keekoilijoita vailla vertaa ja Mick Mars taas ymmärrettävistä syistä oma jäykkä itsensä. Bändi ei päästä itseään helpolla, ja varsinkin Leen seikkailu rumpusettinsä kanssa on varmasti fyysistä puuhaa.

Show on täydellinen, mutta kun Nikki Sixxiltä kysytään, mistä hän haluaisi Mötley Cruen muistettavan, vastaus tulee kuin apteekinhyllyltä: musiikistaan.

Lisää luettavaa