Tekstipuoli karahtaa korvaan ikävällä tavalla – arviossa Sielunvihollinen

Julkaistu Infernossa 7/2019.

Sielunvihollinen
Kuolonkylväjä
Hammer of Hate

Kolmannella kokopitkällään soitteleva Sielunvihollinen tuntuu löytäneen oikeat otteet musiikilleen kahden vuoden takaisella Ruhonkantajalla, joka tarjosi sopivalla annostuksella melankolista ja ytimeltään hyvinkin suomalaista mustaa metallia.

Kuolonkylväjä on yleisilmeeltään rajumpi ja energisempi. Se käy kimppuun tiukasti, mutta säilyttää myös bändin tavaramerkiksi nousseet kitaramelodiat, joista voi aistia vaikutteita kotimaisen rockmusiikin monista sivuhaaroista. Kuolonkylväjä onkin ajoittain kaukana niin sanotusta ”perinteisestä black metalista”, joten bändiä ei voi syyttää ainakaan liiasta varman päälle pelaamisesta – sen kummemmin musiikillisesti kuin sanoituksellisestikaan.

Tekstipuoli keskittyy nykyisen poliittisen ilmapiirin kärkkääseen kritisointiin, mikä ei ole black metalissa harvinaista, mutta karahtaa suomeksi messuttuna korvaan ikävällä tavalla. Esimerkiksi valtamedian puolueellisuudesta ja muista ”moderneista” aiheista laulaminen ei tunnu istuvan black metalin pariin kovinkaan hyvin tai luontevasti, mutta yhtye pelastaa paljon hyvillä kappaleilla.

Kuolonkylväjä on tuttua ja sävellyksellisesti iskevää Sielunvihollista, mutta mielestäni pieni askel taaksepäin sitten Ruhonkantajan. Yhtyeen nimi on kuitenkin naulittu pysyvästi suomalaisen mustan metallin kartalle viimeistään nyt.