Dark ambientista black metaliin esikoisensa Supplicationin (2009) jälkeen siirtynyt Akhlys tuikkasi kalkkiviivoilla yhden menneen vuoden tuhdeimmista äärimetallielämyksistä. Jylhä, julma ja jalo. Siinä yhtyeen kolmas albumi tiivistettynä.
Uhkeimmillaan jenkit toimittavat kuin Emperor konsanaan, mutta matka sinfonisesta pauhusta alkukantaisempaan raastoon ei ole pitkä. Yhdelle levylle onkin onnistuttu niputtamaan tyylillä monet lajityypin musiikillisesti viehättävimmistä puolista.
Silti kyse ei ole mistään keskitien laahustamisesta, vaan Akhlys tuhoaa kuulijan tarkasti valikoiduin asein, eikä bändiä kuunnellessa tule edes mietittyä, missä homman sylttytehdas sijaitsee. Sen kuin nuuhkii sen piippujen tuhteja tuprautuksia.
Bändin kulku on ollut levy levyltä vakuuttavampaa, eikä Melinoësta ole pitkä harppaus totaaliseen mestariteokseen. On hyvinkin mahdollista, että sellainen vielä isketään eteemme.