Tunnelma on voittoisa – arviossa Testament

Julkaistu Infernossa 3/2020.

Testament
Titans of Creation
Nuclear Blast

Olemme saavuttaneet pisteen, jossa Bay Arean thrashveteraaneilla alkaa kumi pykiä. Slayer nykäisi kitarakassiensa vetskarit lopullisesti säppiin, ja Metallican nokkamieskään ei tunnu enää jaksavan loputonta kiertämistä kiisselittä. Sitten on näitä Testamentin kaltaisia, hevosen annoksen speedpistosta annostelleita porukoita, joiden vauhti tuntuu vain kiihtyvän.

Ensin assosioin Practice What You Preachiä (1989) Eliran Kantorin takuu-upean kansitaiteen vuoksi. Ja laulaja Chuck Billyhän lupailikin vanhan Testamentin ystävälle mukavia aikoja. Uljaasti tittelöity Titans of Creation on eräänlainen paluu siihen Testamentiin, jota kuulimme viimeksi vuoden 1992 The Ritualilla.

Tai jos ollaan ihan tarkkoja, sitä seurannut Low (1994) modernisoi yhtyeen soinnin, jota se on varioinut vain hillitysti myöhemmillä julkaisuillaan. Titans of Creation on – ajan retrohengen nimissäkin – näiden kahden levyn tyylillistä jatkumoa. Toteutus on kuitenkin modernin ajan tuotosten mukaista, eikä se ole välttämättä pelkästään hyvä asia.

Testamentilla on ollut viime vuodet riveissään alan lujin rytmiryhmä: rumpali Gene Hoglanin ja basisti Steve Di Giorgion avut yhdessä ja erikseen eivät vaadi kertaamista. Jälkimmäinen liimaletti vetäiseekin suorituksen, jota kelpaa kuunnella jo ihan sinällään. Voi herranen aika sentään! Mitä musikaalisuutta! Mitä näkemyksellisyyttä! Hoglan taas tyytyy säestämään, toisaalta hyvä niin.

Kappaleet ovat keskitempoisia, ja Billy laulaa melodisella tyylillään. Tämä on sinänsä sopivaa, sillä omaan makuuni bändin deathmausteet ovat aina tuntuneet väkinäisiltä tilkkeiltä. Harmi vain, että biiseistä uupuu lähes järjestään se iskevin koukku. Levyn tuotti kitaristi Eric Peterson yhdessä Billyn kanssa. Olisko ulkopuolinen korva tuonut asiaan muutoksen? Kuuletko, Jens Bogren?

Titans of Creation on selkeä sisarlevy Low’lle, mikä on ihan okei, sillä Testament voi tehdä 12. studiolevystään vuonna 2020 sellaisen. Suoraviivainen ja melodinen ote on vanhan liiton Testamentia. Jalantamppaajat uupuvat, mutta tunnelma on voittoisa. Siispä toivonkin, että kuulemme tässä tulevan suunnan.