Rakastan aussimetallia. Tai ehkä rakkaus on liian vahva sana, tuleehan maasta nyt kohtalaisen turhanpäiväistäkin kamaa, kuten kaikkialta. Anon on joka tapauksessa yhden miehen black metal -bändi, joka julistaa vihaansa ihmiskuntaa kohtaan vannoen misantropian ja kurjuuden nimeen. Harmi vain, etteivät nämä tunteet välity tylsänpulskeasta musiikista lainkaan.
Anonin musiikki on lähinnä kömpelöä ja liiallisen melodramaattista tremolosahausta. Kuudesta biisistä vain intro, viisiminuuttinen akustinen veto, erottuu turpeasta ja tylsästä äänimassasta edukseen.
Biiseissä on samaa toistava rakenne: ensin himmaillaan, sitten blästätään ja palataan himmailuun. Kaavaa toistetaan 40 minuuttia. Kaipa tässä yritetään hakea samankaltaista fiilistä kuin esimerkiksi Mgłalla on levyillään, mutta sävellys- ja soittotaidot eivät riitä.
Levyn sounditkin ovat ärsyttävät. Biiseihin ei jaksa sen takia keskittyä. Kokonaisuus on unettavan tylsä. En ymmärrä, miksi tätä pitää myydä kokopitkänä levynä. Näistä riffeistä olisi saanut ehkä kaksi kolme ihan ok-tason biisiä. Noh, eipä tästä voi vajota enää hirveästi alemmaksi. Parempi yritys ensi kerralla.