Vaikea nähdä, miten tämän osaston kuolemaa voisi tehdä puhtaammin – arviossa Uttertombin ep

Julkaistu Infernossa 7/2017.

01.02.2018
Uttertomb
Necrocentrism: The Necrocentrist
Pulverised

Kun loukoksi valitaan helvetti, vieläpä se kellarin synkeämpi ja tulisempi puoli, ei naurata hirveästi. Chileläinen Uttertomb on saanut aikaiseksi vain nipun erinäisiä pienjulkaisuja, mutta käsiteltävä ep kertoo omalla sarallaan aivan valmiista yhtyeestä.

Alun perin vuonna 2012 julkaistu Necrocentrism puhaltaa sysimustalla sykkeellä vyöryvää örinää, raskaalla kädellä annosteltua hakkausta, hitaampaa murjontaa ja elämän välitöntä päättymistä juhlistavia melodioita. Ilmapiiri on oikeaoppisen ahdistava, ja valosta ei ole tietoakaan.

Uuden version kappaleet on nauhoitettu uusiksi, mikä vaikuttaisi originaalia kuulematta hyvältä ratkaisulta. Alkuperäinen ei katoa mihinkään, mutta ainakin nämä uusioversiot levittävät pahantahtoista mätäänsä jokseenkin täydellisellä soundilla. Äänimaailma on selkeä, iskevä, helvetillisen raskas ja sopivan raaka.

Uttertomb ei pelaa koukuilla ja iskevillä riffeillä, mutta jyräävästi etenevät kappaleet ja se kuuluisa tunnelma ovat totisesti kohdallaan. Pisteitä tulee myös siitä, että kiekon päätteeksi isketty uusi, lähes kymmenminuuttinen bonusraita olisi sopinut mainiosti jo alkuperäiselle julkaisulle.

Järin omaperäiseksi tai tarttuvaksi Necrocentrismiä ei voi kehaista, mutta on vaikea nähdä, miten tämän osaston kuolemaa voisi tehdä puhtaammin.

Lisää luettavaa