Hate on tehnyt death metalia pian kolme vuosikymmentä, mutta kovasta työmoraalistaan huolimatta bändi ei ole noussut koskaan alan terävimpään kärkeen. Maanmiehensä Vader ja Behemoth saavat nyt kuitenkin varoa, sillä Haten yhdestoista pitkäsoitto ei tarjoa enää vain tasaisen tappavaa keskiluokkaa.
Aiempien levyjen ongelmana on aina ollut tietty värittömyys ja todellisten kuningasraitojen vähyys. Kiekot eivät ole nousseet tuotannollisesta laadukkuudestaan huolimatta parhaimmillaankaan hyvää korkeammalle, joten en jaksanut uskoa erinomaiseen tälläkään kerralla.
Vaan väärässäpä olin, Auric Gates of Veles on nimittäin yhtyeen ensimmäinen A-sarjaan yltävä levytys. Runkona toimii yhä vankasti blastaava ja ruhjova death metal ylempänä mainittujen kollegojen hengessä, mutta riffi- ja tunnelmapuolelle on lisätty yllättävän reippaasti skandinaavista black metalia.
Ihme kyllä kuvio toimii, eikä yhdistelmä kuulosta lainkaan väkinäiseltä. Näytekappaleena tarjoiltu Sovereign Sanctity on alallaan vuoden parhaita raitoja, eikä taso siitä juuri heittele. Death metalin keinoin esitetty kylmä ilkeys todella puree. The Volga’s Veinsin hakkaava alku on aivan silkkaa Ildjarnia. Mauste on vain mauste, mutta sitä on annosteltu läpi levyn niin saumattomalla tyylitajulla, että kun se yhdistyy vahvaan ja vakuuttavaan biisimateriaaliin, vaikutelma on tappava.
Auric Gates of Veles kuulostaa siltä kuin bändi olisi löytänyt todellisen inspiraation ensimmäistä kertaa urallaan. Ei enää seuraamista vaan rohkeaa johtamista. Tämä on veteraanien työvoitto, joka ansaitsisi tulla kuulluksi laajemmassakin mitassa.