Ei slam-paiskontaa, junttaa tai minkäänlaista coreilua. Ei isompia hidasteluja, ei melodioita tai muuta hihhulointia.
Jaa hetkinen! Otetaanpas takaisin! Brutaalin jenkkikuolon kulttinimi Brodequin on paluulevyllään yllättävänkin sävykäs. Kitaraosasto esittelee pieniä koukkuja, hienovaraista melodisuutta ja vähän muutakin kuin vain vanhoilla levyillä kuultua luupäistä demppausta.
Kaikki on toki suhteellista. Kahden vuosikymmenen jälkeen paluuta tekevä bändi on lisäsävyistä huolimatta edelleenkin täyttä asiaa. Baileyn veljekset brutaloivat tuttuun tapaan, ja kalvoja hakkaava Brennan Shackelford pahoinpitelee pannuja edeltäjiensä hengessä. Suoraviivainen mättö mahtuisi aseiltaan periaatteessa seiskatuumaiselle, mutta jotenkin kummasti meno vetää mukaansa isommassakin mitassa. Vain kaahaus ja hakkaaminen on todellista.
Hypnoottisella tavalla viettelevä äärimmäisyys on kaikesta ulkoisesta rumuudestaan huolimatta rauhoittavan kaunista, turvallista ja pehmeää. Sen päälle on mukava asettaa päänsä ja vaipua syvälle örinän täyttämään pumpuliin.