Vanhat Enska-jipot ovat käytössä koko levyn mitassa – arviossa Entombed A.D.

Julkaistu Infernossa 7/2019.

14.10.2019
Entombed A.D.
Bowels of Earth
Century Media

Tämähän menee mielenkiintoiseksi. Muutama vuosi sitten Helsingissä vieraillessaan vara-Enska osoittautui ensinnäkin ihan kunnon bändiksi, toisekseen varsin kovaksi sellaiseksi. Nyt kun myös varsinainen Entombed on jälleen aktiivinen, käsissä on kaksi hienoa kokoonpanoa. Death metalin Megadeth–Metallica-asetelma? No ei ehkä ihan. 

Bowels of Earth on 2014 perustetun, Lars-Göran Petrovin johtaman pumpun kolmas levytys. Liekö sitten uuden brassikitaristin Guilherme Mirandan ansiota, mutta yhtye vaikuttaa nälkäiseltä kuin talviuniltaan herätetty karhu. Tempot pidetään korkeina, ja se on aivan oikea siirto. Jälleen yksi death’n’roll-levy olisi jo ajatuksenakin unettava. Ihme White Zombie -kitaroita sisältävän Bourbon Nightmaren olisivat tosin voineet viskata roskalavalle. Muutoin homman nimi on kuolema. Singlebiisi Fit for a King painaa tauluun jo huolella. 

Vanhat Enska-jipot ovat käytössä koko levyn mitassa. Tunnelman ylläpitäjänä toimivat c-luokan kauhuleffojen soundtrackien melodiat. Kitarariffeistä löytyy ronskilla kauhalla annosteltua vanhaa Stokista, soundit ovat tukevat ja LG:n huutolaulu auttaa artikulaatiossa. Toisen bändinsä Firespawnin örinätulkinta ei tähän musiikkiin istuisikaan. 

Kyllä tämän Entombediksi tunnistaa, oli kirjaimia nimen perässä eli ei. Yksi tärkeä elementti toki uupuu: Nicke Anderssonin rummutus. Näin hyvän materiaalin kanssa ”Aadeeseen” tulee kuitenkin suhtautua omana entiteettinään. Bowels of Earth ei tietenkään ole mikään uusi Left Hand Path. Se on kuin välillä kehnoja vitsejä laukova vanha tuttu, jonka seuraa oli unohtanut kaivanneensa.

Lisää luettavaa