Varttuneempien rockukkojen ja -akkojen levylautasille – arviossa King Company

Arvio julkaistu Infernossa 7/2016.

12.12.2016
King Company
One for the Road
Frontiers

 

Parisen vuotta sitten perustettu kotoinen superryhmä King Company raskasrokkaa sujuvasti Deep Purplen ja Whitesnaken hengessä.

Reilusti elämänmakuisia lyriikoita pohjustavat vahvasti melodiset ja kertosäeorientoituneet sävellykset, joita kitaristi Antti Wirman, kosketinsoittaja Jari Pailamo, rumpali Mirka Rantanen ja basisti Time Schleifer tamppaavat jämptillä svengillä.

Sanoitusten tulkkina häärii Thunderstone-ääni Pasi Rantanen, jonka sinällään originelli soundi sopii King Companyn kasari- ja ysäriheviin kuin nenä päähän. Väittäisin Rantasen laulavan One for the Roadilla jopa monipuolisemmin kuin millään aikaisemmista levyistään.

Genren runsaudenpula huomioiden King Company tuskin yltää rockklubeja suositummaksi tai edes radiokanavien voimasoittoon, mutta sinällään laadukas kappalemateriaali kestää mainiosti aikaa ainakin varttuneempien rockukkojen ja -akkojen levylautasilla.

Lisää luettavaa