Brasilialaisen NervoChaosin kahdeksas albumi on melkoisen tönkkö mutta tyly tekele. Nelikko runttaa peruspalikoista koottua, yksinkertaisen kuuloista death metalia thrashäävällä väännöllä.
Maanmiestensä Sepulturan ja Sarcofagon varjoja häilyy ympärillä, mutta NervoChaosin ote raskaampi ja jyräävämpi. Jynkkyriffittely muistuttaa jossain määrin varhaisaikojen Cannibal Corpsesta tai, kun laukataan vähän villimmin, Suffocationistä. Tempo on kuitenkin pääsääntöisesti varsin maltillinen.
Välillä riffit ovat aika tarttuvia tehokkaan rytmiikkansa ansiosta. Kertosäkeissä hyödynnetään paljon kimppakarjuntaa ja -mörinää, mikä on ihan jämäkän kuuloista. Myös soitto on jämäkkää, rumpalin kohdalla jo liiankin. Meinaan tällä virkamiesmäisen hengetöntä taontaa, josta ei löydä nyansseja etsimälläkään. Sama vaiva määrittää koko biisimateriaalia.
Albumi on myös aivan liian pitkä. Reilut 53 minuuttia lähes samaa halonhakkaamista käy auttamatta tylsäksi. Lisäksi iso osa biiseistä alkaa äänikollaaseilla eri leffoista. Melkoisen kulunut tehokeino sekin.
Tasapaksuudestaan huolimatta levyn voi jättää huoletta pyörimään uudestaan ja uudestaan, eli se sopinee vaikkapa jonkin liukuhihnaduunin taustamusiikiksi.