Virtuoosimaista soittoa ja kompressoitua soundia, olkaa hyvät – arviossa Sinners Bleed

Julkaistu Infernossa 7/2019.

Sinners Bleed
Absolution
War Anthem

Pakkoko sitä on levyttää väkisin, jos kiinnostus on toisaalla? 1990-luvulla perustettu ja vuosituhannen alussa debyyttinsä julkaissut Sinners Bleed onnistui esikoisellaan oikein mainiosti, mutta jatkoa on saatu odotella aina näihin päiviin asti. Absolution ei kuitenkaan ole aivan sitä, mitä tohdin odottaa.

From Womb to Tombilla (2003) kuultu yhdistelmä vanhakantaista ruhjovuutta ja teknishenkisempää nykyaikaa on ensin mainitun osalta enimmäkseen mennyttä. Absolutionin terävä, kohtalaisen moderni ja huoliteltu nakutus ei tuo enää mieleen klassisempia rumiluksia, vaan sävyt on haettu pääosin uudemmilta ajoilta. Virtuoosimaista soittoa ja kompressoitua soundia, olkaa hyvät.

Osin onnistutaan, osin ei. Parhaiten toimivat hienot kitarasoolot ja kappaleiden fiilistelevämmät osuudet, joiden aikana yhtyeen tekninen kuolometalli saa itseensä henkeä, tunnetta ja ilmavuutta.

Nopeammin hyökkäävät osuudet sen sijaan kärsivät steriilistä ja oppikirjamaisesta blastaamisesta, jonka konemainen virheettömyys tarjoaa melkoista vastapainoa levyn melodisemmille kohdille. Paikoin elementit onnistutaan yhdistämään, kuten vaikkapa Behind the Veilin kaahauksen päälle lätkäisty jumalainen kitarasoolo osoittaa.

Dynamiikkaa löytyy, eikä kaasua paineta jatkuvasti. Nykivästi rytkyttävää ja pätkivämpää näytöstä on mukana hieman liiaksi, mikä saa kokonaisuuden kuulostamaan sekavalta. Kaikesta hyvästä huolimatta perusongelmaksi muodostuukin kappaleiden liukas pinta. Yksittäisten kohtien ohella mieleen ei tahdo jäädä paljoakaan.

Harvemmin näin tulee todettua, mutta levyn sävykkäämmät osuudet muodostuvat paketin pelastajaksi. Jako inspiroituneen ja mielikuvituksettoman mätön välillä onkin varsin raju. Toinen puoli on hallussa, toinen ei niinkään.