Voisi hyvin olla koneen tekemä albumi – arviossa Aeon Zen

Julkaistu Infernossa 5/2019.

Aeon Zen
Inveritas
Merging

Hyppäsin progemetallia soittavan Aeon Zenin kyytiin viimeksi melko tarkalleen yhdeksän vuotta sitten, kun brittibändi julkaisi toisen albuminsa The Face of the Unknownin. Tuolloin arvosanaksi siunaantui kaksi kirvestä.

Aika luulisi vieneen yhtyeen seikkailuihin progemetallinsa mahdollisuuksien moniin ulottuvuuksiin, mutta bändi ei tunnu liikkuneen yksinkertaisesti minnekään. Inveritas sisältää pari ihan kivaa riffiä ja muutaman kertsinkaltaisen, mutta suurin osa kappaleista on vain jono c-luokan riffejä, hassua pikku nykimistä sekä laulaja Rich Hinksin fiiliksetöntä yninää ja ininää.

Kaikesta paistaa halu tehdä jotain kulmikasta ja tunnelmallista, mutta tavoitteita ei saavuteta.

Inveritas voisi hyvin olla koneen tekemä albumi. Koneen, joka ymmärtää ihan mukavasti kaiken sen, mitä tällaisessa musiikissa pitäisi teoriassa olla ja missäkin järjestyksessä, mutta kaikki inhimillisyys uupuu täysin.