Yhtyeen sammiossa lilluu asianmukaista kuonaa – arviossa Sepulchral Curse

Julkaistu Infernossa 8/2020.

Sepulchral Curse
Only Ashes Remain
Transcending Obscurity

Olen alkanut suhtautua kotimaiseen death metaliin viime vuosina lievällä varauksella. Pääosin hienosti kiiltelevään sammioon on nimittäin uiskennellut etenevässä määrin verkkaisesti uiskentelevia torkkujia, joiden äärellä tahtoo mennä hermot.

Onneksi turkulainen Sepulchral Curse pamauttaa debyyttipitkällään sellaisella moukarilla, että hätäisempikään kaveri ei ehdi kyllästyä. Tässä sammiossa lilluu asianmukaista kuonaa, ja soppaa hämmennetään ranteet sauhuten. Keitto ei seiso.

Homman nimenä on pääosin keskitempoisen ja nopeahkon välillä risteilevä vanhan liiton kuolometalli. Kahden kitaristin voimin kiintoisia kuvioita ja riffejä tikkaavat kappaleet eivät kulmittele liikaa, vaan fokus pidetään tanakasti eteenpäin kulkevassa ja sutjakkaassa mätössä. Vanha suomikuolo haisee vahvasti etenkin hyvällä maulla käytetyissä tummasävyisissä melodioissa. Mukana on myös jenkkihenkisempää, hivenen kireämpää ruuvia ja Dismember-tyyppistä ruotsalaispörinää.

Sepulchral Curse ei kenties ole erityisen omaperäinen, mutta se osaa rakentaa tempoja monipuolisesti hyödyntäviä ja sopivasti sävytettyjä kappaleita, jotka siirtyvät osiosta toiseen ihailtavan vaivattomasti. Ajoittain kuultavat korkeammat rääkymiset ovat periaatteessa ainoa vastakarvaan edes vähän hankaava asia, sillä örinöistä huolehtivan Kari Kankaanpään vahva alarekisteri riittäisi myllytykseen vallan mainiosti.

Pisteitä tulee myös siitä, että levyn päätteeksi isketty Maan tuhkien uneen ei ole aivan sitä, mitä yhdentoista minuutin pituus antaisi odottaa. Tappavan tylsän laahustelun sijaan kyseessä on oivasti rakennettu ja vähitellen intentiseettiään kasvattava kuoloteos, jonka kliimaksina kuultavan ryöpytyksen jälkeen olo on miellyttävän piesty.

Normaaliversion ohella levystä on saatavilla myös boksipainos, joka sisältää nätin digipakin ohella jos jonkinlaista tilpehööriä. Kelpaa hypistellä.