Yllättää iskevyydellään kerta toisensa jälkeen – arviossa Kamera Obscura

Julkaistu Infernossa 2/2018.

27.06.2018
Kamera Obscura
The Final Cut
omakustanne

Toisen studiolevynsä julkaiseva ranskalainen Kamera Obscura edustaa industrial metalia, joka hakee elokuvallisen inspiraationsa 70- ja 80-lukujen amerikkalaisesta kauhusta.

Yhtyeen valitsema tematiikka kuultaa läpi ihailtavan kokonaisvaltaisesti. The Final Cut tarjoaa tarttuvia ja tiivistunnelmaisuudellaan viekoittelevia kappaleita, joiden intuitiivisesti eläytyvä kertojaääni, solisti Cécile MN onnistuu mainiosti. 

Omanlaisekseen yhtyeen ilmeen tekee se, että Jean-Philippe STX:n soittamissa kitarariffeissä on maukkaan doomahtavat juuret, ja ne ovat täten lähtökohtaisesti sekä (paranoidin)painostavia että purevasti groovaavia. Toisaalta kaiken muun ylle kohotetuista, soundiltaan melko raaoista kitaroista tulee ajan kanssa hieman turruttavia. Siinä missä Franck No-L:n vastuualueeseen kuuluva basso kalisee korvanjuuressa kivasti, hämyiset koskettimet voisi päästää sovituksissa enemmänkin esille.

The Final Cut yllättää iskevyydellään kerta toisensa jälkeen. Yhtyeellä on koossa valmis paketti, jos se vain saa soittoonsa vähän ryhdikkyyttä ja laveutta sekä sitoutuu seuraamaan vaistojaan vielä aavistuksen rohkeammin.

Lisää luettavaa