Etsi
Strigoi avaa uuden levyn esittelyn hyvin kokonaisvaltaisella kappaleella.
Nocturnal Sorceryn esikoinen on ulkona ensi kuussa.
Sorgetidin black metal välittää tuttuja tunnelmia.
Heilung välittää positiivista energiaa.
Death Breath tekee onnistuneen paluun.
Pian vuosikymmenen toiminut kotimainen Awake Again tekee kuuloistaan musiikkia. Lopputuloksena on ennakkoluulotonta modernia metallia.
Vuonna 1996 perustettu Soilwork katselee kaiholla menneeseen.
Conanin viides levy ilmestyy ensi kuussa.
Vanhat miehet ovat iskussa.
Rob Zombien ura elokuvaohjaajana saa jatkoa.
Eluveitien kokema henkinen matka on poikinut tuloksia.
Ysärillä melodista death metalia tehnyt Eucharist on palannut. Tällä kertaa ruotsalaisten tyylinä on black metal.
8.7.1997 julkaistua Emperorin klassikkolevyä on syytä muistella.
Dismemberin ympyrä on sulkeutunut.
The Great Heathen Army kulkee raskaalla jalalla.
Pätevää hakkausta takavuosina puskeneen Defleshedin paluu on viimeistään nyt varma.
Julkaistu Infernossa 5/2022.
Heilung pistäytyy rundillaan myös Helsingissä.
Tankardin musiikki säilyttää tavaramerkkinsä vuodesta toiseen.
Nilessa käy ovi.
Unkarilaisen Ghost Toastin nimi saattaa olla hölmö, mutta instumentaalista metallia vuodesta 2008 soittaneen bändin musiikki on täyttä asiaa.
Brymirin neljäs vaikuttaa mielenkiintoiselta paketilta.
Sammet on tehnyt uuden levyn huolella.
Bloodbathin uuden levyn aiheena on sairaimman eloonjääminen.
Vuonna 2001 perustettu Power from Hell aloittaa urallaan uuden aikakauden.