Etsi
In Flames, At The Gates, Orbit Culture, Imminence – Jäähalli, Helsinki, 14.12.2022
Hellsinki Metal Festivalin liput nyt myynnissä.
Taustakuorossa vierailee Dirt- ja Wake Up Frankie -yhtyeistä tuttuja hahmoja.
Liput myynnissä 19.12. lähtien.
Rise Again on uusi versio Rise-instrumentaalista.
Kitaristi Jussi Hämäläinen vertaa yhtyeen uutta levyä Paradise Lostin klassikkoon.
Bodom soitti viimeisen keikkansa 15.12.2019.
Yhtyettä ei kovin usein näe akustisissa tunnelmissa.
Lavalle nousevat lisäksi Levinsky sekä Millennium Falck.
Anthrax-kitaristi on myös melko varma, että Meshuggahin Fredrik Thordendal ei ole ihminen.
Alehintaiset early bird -liput ovat myynnissä.
Kappale löytyy Insomniumin tulevalta Anno 1696 -albumilta.
Työn alla on!
Kaikki kaikkia vastaan sisältää 16 kappaletta pelkistettyä angstia.
Metalcore raikaa alkuvuodesta kahdeksassa kaupungissa.
Hyvinkääläisyhtyeen esikoinen ilmestyi syyskuussa.
Basistilla diagnosoitiin eturauhassyöpä muutamaa kuukautta ennen yhtyeen paluukiertuetta.
Liput myynnissä 15.12. lähtien.
Brown muistelee uraansa ja Pantera-aikoja pitkän kaavan mukaan Gibson TV:n haastattelussa.
Stratovarius ja Battle Beast edustavat.
Paragon ilmestyy keväällä.
Uutta musiikkia saadaan piakkoin myös kuunneltavaksi.
"Oli kyseessä sitten luonnon tuhoutuminen, sota tai sosiaaliset ongelmat, ihminen kykenee valehtelemaan itselleen saadakseen todellisuuden näyttämään paremmalta", yhtye avaa.
Lisäksi kitaristi Lauri Lyytinen avaa albumin saloja biisi biisiltä.
Lordi - Tavastia, Helsinki, 8.12.2022