Etsi
"Mielenterveyttä ja kuolemaa käsittelevä kokonaisuus pohjautuu omiin kokemuksiini eikä siinä peitellä mitään", sanoo Samuli Peltola.
Uusi single yhdistelee raskaita ja suloisia säveliä ikinämäiseen tapaan.
Rick Rubinin metodit hämmensivät Black Sabbath -muusikoita, myöntää basisti.
Julkaisua juhlistetaan myös uudella musiikkivideolla.
Kappaleella on mukana uusi rumpali.
Niinimaa keskittyy muihin bändeihinsä.
Illan kokeneempaa kaartia edustaa Torchia.
Levyn ensimmäinen single sai myös kylkeensä musiikkivideon.
Holy Diver on myynyt Yhdysvalloissa tuplaplatinaa eli yli kaksi miljoonaa kopiota.
Kunnon pörinää tarjolla Helsingin Ääniwallissa loppukesästä.
Ex-basistille Sad But True oli levyn kohokohta "painonsa vuoksi".
Erna myös kuvailee, miten pahasti korona rokottamatonta laulajaa kuritti.
Spencer Prewett valitsi nukkumapaikkansa erittäin sopivasti.
Viikinsaarella tarjotaan raskaan musiikin vastapainoksi jotain aivan muuta.
Varsinkin James Hetfield on tunnetusti suhtautunut sooloprojekteihin nihkeästi, mutta asiat ovat vuosien mittaan muuttuneet.
Jalkansa murtaneella Eloy Casagrandella todettiin leikkausta vaatinut infektio munuaisessa.
Ember Falls ja Crimson Sun täydentävät kattausta.
Mukana myös koko yhtyeen voimin kirjoitettu kommenttiraita.
Suru-uutinen vahvistettiin King Heavyn some-kanavissa.
Kappale löytyy Hushed and Grim -albumilta.
Manson mainittiin, kun Heardin asianajajat kyselivät Deppiltä tämän päihdehistoriasta.
Videolla vilahtaa myös Steel Panthersista tuttuja muusikoita.
Kappale löytyy yhtyeen viimeisimmältä albumilta.
Sergio Vega ei halunnut enää 12 vuoden jälkeen olla palkattu soittaja vaan osa bändin virallista kokoonpanoa.
"Pitää varmaan järjestää äänestys siitä, mitkä biisit levyiltä lisätään listalle!” Mr. Lordi väläyttää.