Etsi
Sooloura ja Slipknot ajavat laulajan kirjoissa reilusti Stone Sourin edelle tällä hetkellä.
Synnintekijä ratsastaa jälleen.
Memento Mori on ruotsalaisyhtyeen viidestoista pitkäsoitto.
Liput myynnissä 3.7.
Mat McNerneyn mukaan kappaleen taustalla kaikuvat muun muassa Cathedral, Darkthrone ja Chelsea Wolfe.
Myös Soulfly-yhtyeen Mike DeLeon yhtyi kuoroon.
Get What You Asked For on oiva osoitus yhtyeen groove- ja thrash metalin sekoituksesta.
John Vihervä on yksi Stratovariuksen perustajajäsenistä.
Rauch oli kyllä mukana ensimmäisessä livekokoonpanossa, muttei koskaan äänittänyt mitään bändin kanssa, sanoo ex-basisti.
"Tähän maailmanaikaan on itse asiassa parasta, jos levy saa murskakritiikin, koska se saa ihmiset puhumaan levystä", toteaa M. Shadows.
Yhtye lähtee syksyllä kattavalle Suomen-kiertueelle.
Asennetta on tarjolla tuttuun tapaan eri vuosikymmeniltä ja punkin eri genreistä.
Tyylikkään videon on ohjannut Mikko Suuronen.
"Hyvästi, ystäväni, kunnes jonain päivänä jälleen tapaamme."
Dreamers Never Die -dokkaria saa fyysisenä painoksena syksyllä.
Ruotsalaisyhtyeessä on taas kolme laulajaa.
Lavalle nousevat Passage 4, Have No Heroes, One Hidden Frame, Bucket sekä Time Flies.
"Destination Unknown onnistuu yhtä aikaa olemaan sekä raskas että pumpulinen", kuvailee yhtye.
Myös brittiläinen Monuments vahvistaa kattausta.
"Haluan nauttia elämästäni enkä halua tehdä mitään, mistä en pidä", toteaa Peter Baltes.
Ozzy Osbourne lähti Power Tripille sen sijaan soolona.
Chuck Billy ja Satyr avustivat nelikkoa Walk-klassikon kanssa.
Rumpali oli kuollessaan 58-vuotias.
Veneration of the Dead ilmestyy elokuussa.
Stone katkaisee yhtyeen perinteen nimetä levyt värin mukaan.