Minkäs lätyn tässä tulikaan laittaneeksi tulille? Sekopäisistä tulokulmistaan tunnetun raskarockyhtyeen kiekko starttaa vahvoilla Beatles/Who-fiilareilla, ja hetken sitä luulee kuuntelevansa väärää levyä. Tunnetta kestää minuutin ja 39 sekuntia. Sitten lähdetään, ja ai jai, mikä matka se onkaan. Amerikan Toppatakkeja ja Toledon terästä.
Vaikka touhu tunkee pätkissä pakostakin itsetarkoituksellisen pelleilyn maille, sitä tapahtuu harvemmin ja jokin käsittämätön järki tässä on. Ennen muuta täytyy ihailla yhtyeen tapaa yhdistää popin ja rockin perinteitä moderniin metalliin tavalla, joka ei jätä epäselvyyksiä, osataanko Jenkkilässä sovittaa. Ajoittain musiikki on suorastaan taivaallista – ja sitten se murskataan huikealla soittotaidolla paskaksi.
Täyteen (jokaisessa mielessä) ahdetun levyn kuuntelemisen jälkeen olo on kuin olisi vetänyt krapulassa kaksi perhepitsaa ja paketin jäätelöä päälle. Ja arvatkaa onko lähimailla vessaa. Vaan tekihän hyvää!
– riekin matti
Levy arvostellaan painetun lehden sivuilla myöhemmin.