Alan parhaita, ellei paras – lue KISS-keikkaraportti Hollannista!

KISS – Ziggo Dome -areena, Amsterdam, 18.6.2015

Kuva: Marko Syrjälä

KISSin edellisestä Euroopan-kiertueesta on vierähtänyt kaksi vuotta. Tuolloin bändi julkaisi viimeisimmän studioalbuminsa Monsterin, ja kiertue oli rakennettu levyn teeman ympärille. Tällä kertaa bändi kiertää 40th Anniversary Tour -nimikkeen alla. Viime vuoden kesäkuussa Jenkeistä alkanut rundi juhlistaa nimensä mukaisesti bändin yli neljä vuosikymmentä kestänyttä taivalta.

Kiertueen Euroopan-osio starttasi toukokuun lopussa Saksasta ja piti sisällään yhteensä 15 keikkaa. Koska bändi ei tällä kertaa saapunut Suomeen, ei edes Skandinaviaan, päätin lähteä katsastamaan uusia keikkapaikkoja. Päädyin lopulta Hollannin Amsterdamiin, sen uudenkarheaan Ziggo Dome -areenaan. Hallin 17 000 paikan kapasiteetti oli myyty loppuun jo hyvissä ajoin, mutta onneksi asiat järjestyivät lopulta paikallisen Live Nationin junaileman pressilipun myötä.

KISSin lämppärinä toimi australialais-jenkkiläinen The Dead Daisies, joka tuntuu ehtivän nykyään joka paikkaan. Bändin nimi ei kertone monelle paljoakaan, mutta sen riveistä löytyy toinen toistaan nimekkäämpiä muusikoita. Heistä voisi mainita aikoinaan Mötley Crüessakin laulaneen John Corabin, nykyisestä Guns N’ Rosesista tutut kitaristi Richard Fortusin ja kosketinsoittaja Dizzy Reedin sekä basisti Marco Mendozan, joka on kolunnut läpi kaikki mahdolliset hard rock -bändit.

Bändin setti koostui lähinnä uuden Revolucion-levyn materiaalista, joka on lyhyesti kuvattuna ihan mukavankuuloista 70-lukulaista hard rockia. Biiseistä tulevat mieleen sekä varhainen Aerosmith, AC/DC että 80-luvun Los Angeles -bändit. Bändin soitto on tiukkaa ja Corabin laulu vakuuttavaa, kuten aina, mutta jotain kuvastanee, että setin paras ja mieleen jäänein biisi oli illan viimeisenä kuultu laina Helter Skelter.

Kun Led Zeppelinin Good Times, Bad Times alkoi soida kaiuttimista, tiesi, mitä pian on tulossa. Legendaarisen ”You Wanted the Best, You Got the Best!” -alkuhuudon jälkeen keikka kirjaimellisesti räjähti käyntiin Detroit Rock Cityllä. Tulta ja pommeja viljeltiin keikan alussa siihen malliin, että heikompaa hirvittäisi, mutta itse olen näihin vuosien varrella jo tottunut.

Gene Simmons otti suurimman savun hälvettyä laulumikin haltuunsa, ja bändi soitti Deucen, jota puolestaan seurasi Psycho Circus. Jo tässä vaiheessa oli helpottavaa todeta, että Paul Stanleyn paljon parjattu ääni oli nyt huomattavasti paremmassa kunnossa kuin toissavuotisella, lähes katastrofinomaisella Sweden Rockin -keikalla. Tuo esiintyminen jäi omiin kirjoihini heikoimpana KISS-keikkana, jonka olen vuosien saatossa nähnyt.

Seuraavana kuultu Creatures of the Night oli suurimmalle osalle yleisöstä harvinaista herkkua, sillä bändi ei ole soittanut kyseistä biisiä Euroopassa sitten 90-luvun alun. Myös viime vuosina harvemmin soitettu Do You Love Me oli mukava lisä keikkasettiin.

Siihen ne yllätykset sitten valitettavasti biisimielessä jäivätkin. Toki on ymmärrettävää, että kun kyseessä on 40-vuotisjuhlarundi, pitää soittaa ne pakolliset hitit ja tunnetuimmat kappaleet, mutta KISSin tapauksessa tuntuu vähän siltä, että settilista on paria poikkeusta lukuun ottamatta aina prikulleen sama. No, tällä tavalla pidetään suuret massat tyytyväisinä.

Stanleyä tuli aiemmin hieman kehuttua, mutta kyllä keikan ehdoton tähti oli viime vuosien tapaan Gene ”The Demon” Simmons. Miehellä riittää yhä valtavasti potkua ja myös laulupuoli sujuu entiseen malliin. Myös Eric ”Catman” Singer oli tutun energinen rumpupatteristonsa takana, ja miehen tulkitsema Black Diamond oli ehdottomasti illan kohokohtia. Kitaristi Tommy Thayeristä voi oikeastaan sanoa vain, että mies on ammattilainen. Soitto on virheetöntä ja mies eläytyy täysillä Spacemanin rooliinsa, vaikka jääkin lavalla selkeästi alkuperäiskaksikon varjoon.

Bändin uudet lavarakennelmat olivat hienot, vaikka eivät vetäneetkään vertoja edellisen kiertueen hämähäkkiviritelmälle. Taustascreenit oli uusittu aiempaa paremmiksi ja niitä käytettiin keikan aikana paljon. Uutena elementtinä mukana oli runsaasti lasereita, jotka näyttivät kieltämättä erittäin hyvältä.

Illan aikana nähtiin kaikki aiemmilta KISS-keikoilta tutut showelementit. Simmons sylki tulta ja verta, Singerin rummut nousivat korkeuksiin ja Stanley ”lensi” yleisön yli miksauspöydän päälle rakennetulle lavalle. Keikan päättäneen Rock and Roll All Niten aikana areena peittyi konfettisateeseen, ja Stanley rikkoi biisin lopuksi kitaran ja antoi sen rippeet yleisölle. Aivan keikan lopussa tuntui hetken siltä kuin koko keikkapaikka saattaisi räjähtää ilmaan. Ruutia ja pyrotekniikkaa käytettiin sen verran paljon.

KISS on yhä voimissaan. Vaikka osalla bändin jäsenistä alkaa jo olla ikää, jalka ei vielä paina liikaa. Musiikillisesti bändi on erittäin hyvässä iskussa ja heidän show’nsa on yksi alan parhaista, ellei paras. Ziggo Domen runsaslukuinen yleisö sai rahoilleen vastinetta, ja itsekin poistuin paikalta hyvillä mielin. Ties monettako kertaa…