LIVE: Kylesa, Dark Castle – Tavastia, Helsinki 27.4.2010


Vihdoinkin saimme Kylesan kunnon keikkapaikkaan pääesiintyjänä. Visiitit edesmenneessä Factoryssa ja Clutchin lämppärinä Nosturissa saivat hinkumaan silmien eteen pitkää settiä lavalla, jolle myös näkee.

Keikka jäi valitettavan lyhyeksi, mutta minuutit hyödynnettiin tehokkaasti ja paikalle vaivautuneille tarjoiltiin tehokas tunti vauhdikasta stoner-psykedelia-metalli-hc-punkkia. Tavastia oli täyttynyt tiistai-iltana noin puolilleen. Bändistä innostuneena hieman ihmettelen, miksi keikka ei myynyt loppuun. Mutta eiväthän kaikki voi ymmärtää hyvän päälle, tai bändin viimeisimmän julkaisun, Static Tensionsin hienoutta. Paikallaolijat pääsivät todistamaan, että levyn intensiivisyys on ainakin osittain siirrettävissä lavalle. Sounditkin olivat paremmat kuin välillä ongelmallisessa Nosturissa.

Static Tensionsilta tuttujen biisien lisäksi lavalta tarjoiltiin vanhempaakin materiaalia. Philipp Copen ja Laura Pleasantsin yhteistyö mikkien takana toimi saumattomasti, ja taustalla tarkasti yhteen paukuttavasta rumpaliduosta irtosi massiivisesti vyöryvä äänimassa. Osa yleisöstä jopa innostui nytkähtelemään hevibiitin tahtiin. Kun kyseessä oli keikka keskellä viikkoa, meno jäi kuitenkin suhteellisen laimeaksi.

Jos on ihan pakko jostain kitistä, niin onnistuuhan sekin. Bändissä oli pientä kiertueväsymystä nähtävissä, tällä kertaa ainakin kummankin rumpalin pylly pysyi tiiviisti penkissä kiinni. Toisaalta kumikoipinen basisti Corey Barhorst rokkasi lavalla tuplasoittajienkin puolesta.

Niin, ja se keikan pituus. Bändi viipyi lavalla encoren kera todellakin vain tunnin verran, mutta ehkä pojilla, ja yhdellä tytöllä, oli kiire juhlimaan Dark Castlen vokalistin Stevie Floydin synttäreitä. Mutta olihan se pirun hyvä keikka. Ihan oikeasti.

Illan tosiaan aloitti doom-duo Dark Castle. Kyllähän bändiä vajaan tunnin jaksoi katsella, samalla kun siemaili muutaman olusella täytetyn, hävyttömän hintaisen muovituopin. Bändi todisti, että rumpu–kitara-soitinyhdistelmällä voi saada aikaan toimivaa doomia, ja visuaalisesti ei haitannut lainkaan, ettei lavaa ollut täytetty turhilla muusikoilla.

Ei kuitenkaan jäänyt epäselväksi, kumpi oli tämän kiertueen pääbändi. Marraskuisella Clutch–Kylesa-rundilla asiasta olisi voinut keskustella toiseenkin kertaan.

Teksti ja kuvat: Pia Sundström