Liveraportti: Metallican jättikonsertin topit ja flopit – bändien ansiot jäivät järjestelyjen alle

Metallica, Ghost, Bokassa - 16.7.2019, Kantolan tapahtumapuisto, Hämeenlinna

Kuva: Mikko Pylkkö

Jos päätät järjestää yhden päivän festarimaisen rock-konsertin 55 000 ihmiselle kaupungissa, jossa elelee tavallisesti 67 000 asukasta, on kaiken onnistuttava niin sanotusti ensimmäisellä yrittämällä: Yhden päivän konsertin aikana on mahdotonta reagoida juurikaan ongelmiin, varsinkin kun tapahtuma järjestetään 100 kilometrin päässä PK-seudusta.

Live Nation tarttui tällaiseen haasteeseen laskentatavasta riippuen nyt kolmatta tai neljättä kertaa. Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuistossa on nähty menneinä vuosina jättimäiset AC/DC- ja Guns N’ Roses -konsertit, sekä tuumaa pienempi Iron Maiden -keikka, ja nyt neljäs kerta sai sanoa toden, kun rockin todellinen jättiläinen saapui kaupunkiin.

Seuraavassa Infernon kulmasta värikkään Metallica-konsertin topit ja flopit.

James Hetfield. Kuva: Mikko Pylkkö

TOP 1: Metallican välitön live-energia

Konsertin pääesiintyjä veti oman osansa niin virheettömästi kuin Metallica vuosimallia 2019 voi ylipäänsä vetää. Ei nyt enää tässä vaiheessa mietitä Lars Ulrichin mahdollisia kykyjä tai kyvyttömyyttä rummuissa, Kirkin wah-pedaalin painelua tai vaikkapa Onen tuplabasareita. Keskitytään ennemmin siihen, että Metallica on soittanut tuhansia, ellei jopa kymmeniä tuhansia, konsertteja 37 vuoden aikana ja vaikuttaa yhä antavan kaikkensa jokaisella keikallaan. Keikat eivät ole Metallicalle vain keikkoja milloin missäkin. Sen sijaan se on keikoillaan aidosti läsnä juuri siellä, missä se milloinkin soittaa.

Kantolan keikan yhteydessä Metallica lahjoitti 55 000 euroa Hope Ry:lle, viihdytti yleisöä versioimalla Popedan ”Phitkä khyymä khesän”, ja varsinkin James Hetfield tuntui suorastaan kylpevän suomalaisissa suosionosoituksissa. Metallicasta vuonna 2019 välittyy parempi energia, kuin Metallicasta vuonna 2012 tai 2009 tai vaikkapa 2004, jolloin bändi esiintyi Suomessa hienoisien etsikkoaikojen keskellä. Nyt Metallica on itsevarma, välitön ja nauttii siitä mitä tekee. Ja kun Metallica nautti, myös yleisö nautti. Tämän saattoi aistia läpi koko keikan.

TOP 2: Täysiverinen Ghost lämmittelijänä

Oli mammuttimaisen orkesterin lämppäri lähes mikä tahansa, saa lähes joka kerta todeta saman seikan: keikka on vain varjo siitä, mitä saman bändin oma keikka olisi. Settilistat supistetaan minimiin, visuaalisuudesta tingitään ja jopa soundit saattavat olla vaatimattomat.

Ei tällä kertaa. Ruotsalainen Ghost oli jotakuinkin täydellinen lämmittelijä Metallicalle, eikä bändi joutunut edes tinkimään mistään muusta kuin korkeintaan muutaman veisun verran setistään verrattuna normaaliin festarisettiinsä. Ghostin visuaalinen ilme on hioutunut vuosien varrella yhä komeammaksi, ja Kantolassa tämä puoli oli viimeisen päälle kunnossa. Tobias Forgen orkesterin 12-biisinen setti oli täysin omaa nyrjähtänyttä itseään kirkkomaisia teemojaan ja Dance Macabren sekä From the Pinnacle to the Pitin kaltaisia hittejä myöten. Onneksi Metallica taustajoukkoineen oli ymmärtänyt, että tätä bändiä ei kannata lähteä himmailemaan.

TOP/FLOP: Metallican settilista

Tässäpä onkin asia, joka on mahdotonta laittaa kumpaankaan kategoriaan, koska se on jo niin makustelua kuin olla voi. Jos minulta kysytään, arvostan tolkuttomasti sitä, että Metallica yllättää jokaisella keikallaan, soittaa paljon eri kappaleita läpi rundin ja koskaan ei voi olla niitä tiettyjä vetoja lukuun ottamatta ihan varma, mitä siellä keikalla oikein kuullaan.

Kantolan keikan 18 kappaleesta tasan 33%, eli kuusi veisua (Master of Puppets, One, Disposable Heroes, Creeping Death, Seek & Destroy, For Whom the Bell Tolls) olivat peräisin bändin kiistatta neljältä parhaalta albumilta. Keikan ensimmäisen kymmenen kappaleen aikana kuultiin tasan yksi näistä kasarikappaleista. Ja tässä tuleekin sitten vastaan se Metallican Akilleen kantapää: Vaikka ”tuoreemmat” ja tuoreemmat vedot kuten Unforgiven, Sad But True ja erityisenä herkkuna tarjoiltu No Leaf Clover ovat mainioita veisuja, ovat varsinkin kaksi ensimmäistä jo erittäin puhkikuluneita, ja samalla esimerkiksi uuden Hardwired-albumin tai varsinkin St. Anger -jämä Franticin soittaminen vain alleviivaa bändin huikeimpien klassikoiden ja tasaisempien suoritusten välistä kuilua.

Ensimmäisen kymmenen kappaleen ajan Kantolan keikka tuntuikin lähinnä ”ihan kivalta”, kunnes Onesta käynnistynyt kasariputki yksinkertaisesti osoitti jälleen kerran, milloin ja missä Metallica on ollut parhaimmillaan. Konsertti oli kyllä tasapainoinen, ja oli hauskaa että lähes kaikilta levyiltä oli poimittu jotain, mutta ei sille vain voi mitään, että lähes jokaisesta tuoreemmasta kappaleesta löytyy parempi versio 80-luvulla. Enkä edes ala puhua siitä, millainen antikliimaksi Nothing Else Matters / Enter Sandman kaksikko on keikan päättäjänä. Siitä kertoo jotain sekin, että noin puolet yleisöstä alkoi valua pois alueelta jo näiden biisien aikana, mutta löytyi niille toki fanittajansakin.

Kantolan Metallica-setti oli mukiinmenevä, ja se soitettiin lujalla ammattitaidolla, mutta olisihan se voinut olla hemmetisti parempi millä tahansa mittarilla.

Ghostin Tobias Forge. Kuva: Mikko Pylkkö

FLOP 1: Mistä tätä sikailevaa yleisöä oikein tulee?

Keikalle tullaan pitämään hauskaa ja siinä pitää olla suuren rock-juhlan tuntua, mutta ei sinne nyt ihan täysillä perseilemään ja sikailemaan tarvitse tulla?

Metallican keikkaa tuli seurattua monesta paikasta pitkin aluetta ja siitä välittyi fiilis, että 55 000 ihmisestä ehkä puolet olivat fanittamassa Metallican keikkaa, ja puolet oli paikalla kavereiden mukana, osallistuakseen mukavaan kesäjuopotteluun tai koska Hämeenlinnassa kerrankin tapahtui jotain. Suurta osaa vähänkin taaemmasta yleisöstä tuntui kiinnostavan juominen, jalkapallon potkiminen, keskenään riiteleminen ja sekoilu paljon enemmän kuin itse Metallican keikka, paitsi sitten kun ne nothingelsemattersit ja entersandmanit kuultiin.

Tämä lienee se pakollinen lieveilmiö näin suuren luokan bändin konsertissa, mutta onko meininki todella samanlaista ulkomaillakin? Mennäänkö ulkomaillakin kippaamaan keikalle mennessä kaikki roskat paikallisiin ojiin ja järviin, kuseskellaan bajamajojen viereen koska pitäisi malttaa odottaa puoli minuuttia, vuorataan jo porttien alue kaatopaikaksi tuntikausia ennen keikkaa ja kohdellaan alueen lähistölle ruokakojuja ja muita palveluita järjestäneitä alaspäin katsoen ja halventaen? Voi olla, mutta ainakaan en itse ole moista ulkomaisissa suurkonserteissa kokenut.

Kyse ei ole vain suomalaisten ja kuningas alkoholin yhdistelmästä, vaan ennemmin siitä, kun tämä kaikki kerrotaan 55 000, päälle lyödään maailman Radio Rockein bändi, ja kaikki tämä sijoitetaan keskelle peltoa.

FLOP 2: Väistämätön resurssipula keikkajärjestelyissä

Kun pistät 55 000 ihmistä näin pienelle ja tasaiselle alueelle, joka sijaitsee verrattain pikkuruisen Hämeenlinnan nurkassa, on seurauksena kaaos. En pysty edes täysin syyttämään järjestelyjä tästä. En tiedä olisiko kaaos ollut yhtään sen pienempää, jos alueella ja sen lähistöllä olisi ollut tuplasti bajamajoja, ruokapaikkoja, vesipisteitä ja muita palveluita. Ensimmäisiä kymmeniä rivejä lukuunottamatta sekä alueella että sen ulkopuolella vallitsi koko ajan lievä vaaran tunne, enkä nyt tarkoita sitä rock-vaaraa, jota aina kaivataan. Fiilis oli koko ajan sellainen, että tämä ihmismassa karkaa minä hetkenä hyvänsä kontrollista ja siitä seuraa ihan todellinen kaaos. Tunnelma bajamajojen ympäristössä oli turhautunut ja kun alueelle saapui ennen Ghostin esiintymistä, oli koko alue ja sen ympäristö jo lähempänä kaatopaikkaa kuin festarialuetta.

Olen nähnyt vastaavan mittasuhteen konsertteja esimerkiksi Olympiastadionilla ihan täällä Suomessakin, ja kun mukaan lyödään katsomot ja lähes karsinamaiset olosuhteet, kyllä se tuo kontrollia koko ihmisjoukkoon ja ennen kaikkea hajottaa sitä pahinta sekavuutta moniin osiin. En usko, että tapahtumajärjestäjät olisivat voineet tehdä tätä kovin paljon kummemmin, koska jo keikkapaikka aiheutti tilanteen.

FLOP 3: Kantolan tapahtumapuisto keikkapaikkana

Ei siitä pääse mihinkään: Kantolan tapahtumapuisto on ilmeisesti pakollinen paha ainakin niin kauan kuin Helsingin Olympiastadionia remontoidaan, mutta eihän tätä aluetta voi mitenkään pitää toimivana konserttipaikkana. Ei ainakaan 55000 katsojan konsertissa. Kyllä tämän kokoluokan konsertti vaatii joko ihan erilaisia järjestelyjä, tai sitten katsomot ja ”permannon” erottamaan yleisömassoja toisistaan. Tasainen peltopläntti todella haastavien liikenneyhteyksien keskellä ei toimi näin, ja suurin osa yllä mainituista ongelmistakin syntyi siitä, että keikka järjestettiin tällaisessa paikassa.

En ole aiempia Kantolan tapahtumapuiston konsertteja kokenut, mutta vähän luulen, että tulen jättämään nämä kotikaupunkini tapahtumat väliin jatkossa, koska nyt koko konsertin ajan joutui keskittymään bändin sijaan ennemmin kaikkiin mahdollisiin lieveilmiöihin ja ympäristötekijöihin.

SUMMAUS: Mitä Metallcan Kantolan keikasta jäi käteen?

Bändit tekivät parhaansa, bändit vetivät komeat keikat, Metallican settilista oli ristiriitaisuudestaan huolimatta hyvä läpileikkaus bändin uraan ja tunnelma itse keikan aikana oli parhaimmillaan hyvä, mutta siinäpä se.

Vaikka keikkaa miten päin fiilistelisi nyt reilun vuorokauden sen jälkeen, käryää suussa yhä lievä eritteen maku. Se eritteen maku joka syntyy siitä, kun 55 000 ihmisen yleisö aiheuttaa idyllisessä pikkukaupungissa pienen täystuhon kuin ihmisydinpommi, eikä keikka tunnu olevan pääosassa koko tapahtumassa kuin osalle tästä joukosta.

Kun olin Metallican Kantolan keikalla, en tuntenut olevani Metallican Kantolan keikalla. Tätä bänditkään eivät voineet mitenkään pelastaa. Tämä keikka yksinkertaisesti tapahtui väärässä paikassa ja väärällä tavalla, mikä peitti bändien ansiot isosti alleen.

Teksti: Aki Nuopponen, kuvat: Mikko Pylkkö