Dream Theater Helsingissä – pääsikö progemammutti yllättämään?

27.02.2014

Live: Dream Theater – Helsingin jäähalli, 24.2.2014

Kokemukseni perusteella areenaluokan yhtyeet vetävät huonoja keikkoja ani harvoin. Yleensä vedot voi sijoittaa janalle loistavasta perushyvään – toki riippuen siitä, keneltä mielipidettä kysytään.

Kymmenettä kertaa Härmässä heilunut amerikkalainen prog metal -mammutti Dream Theater oli tällä kertaa oman janansa viileämmässä päässä. Soitto soi toki totutun mainiosti ja virtuoosimaisesti, eikä 18 biisin mittainen settilistakaan jättänyt kylmäksi sen kummemmin pitkän linjan faneja kuin äskettäin bändin löytäneitäkään.

Silti yleisömäärältään vajaaksi valahtanut Helsingin vanha jäähalli ei syttynyt permannon ydinaluetta lukuun ottamatta täysinäiseen hurmioon, eikä sitä tehnyt bändikään. Viimeisintä levyä promotoivan Along for the Ride -kiertueen Euroopan-legin viimeisiin keikkakaupunkeihin lukeutunut Helsinki sai kuitenkin hyvällä rutiinilla ja vahvalla ammattitaidolla vedetyn kolmituntisen.

dt4

Keikka oli erotettu vuoden 2005 Octavarium-kiertueen tapaan lyhyellä väliajalla kahteen osaan. Ensimmäisellä puolikkaalla bändi keskittyi tuoreempaan tuotantoonsa, ja viimeisimmältä Dream Theater -albumilta (2013) kuultiin peräti kuusi vetoa (mukaan lukien varsinaisen setin päättänyt Illumination Theory), A Dramatic Turn of Eventsiltä (2011) muutama sekä Falling into Infinityltä (1997) ja Black Clouds & Silver Liningsiltä (2009) molemmilta yhdet.

Näistä Falling-levyn kolmiosainen Trial of Tears soi ehkäpä kaikkein tunteikkaimmin. Uusien kappaleiden ääressä yleisö pääsi osaksi ylitsepursuavaa tekniikkatulitusta. Onneksi rallit kantavat myös melodioiltaan suhteellisen hyvin. Kiertueen tässä vaiheessa oli myös yllätyksettömän selvää, että tuoreimmat DT-tuotannon palaset napsahtelivat ilmoille sulavana osana koko palettia.

dt5

Enigma Machine -instrumentaalin aikana bändi hyödynsi visuaalista tarjontaansa juonellisella, suomalaisen Mika Tyyskän luomalla tausta-animaatiolla, jonka tarina veti ainakin allekirjoittaneen täysin mukaansa.

Kappaleessa oman paikkansa haki myös rumpali Mike Manginin lyhyt, mutta hauska ja äärimmäisen taidokas rumpusoolo, joka osoitti jälleen kerran newtonilaispatteristin soittotekniikan ylivoimaisuuden. Showmieshän Mangini ei edelleenkään ole, vaan tuo mieleen lähinnä elävän rumpukoneen. Tässä voisi olla paikka vetää hiukan överiksi ja lanseerata ihmisrobottimaisuutensa visuaaliseksi tavaramerkiksi ihan tarkoituksella. Saattaisi toimiakin.

dt2

Keikan kakkossetti oli pyhitetty käytännössä kahdelle albumille, joista pääosassa oli 20 vuotta täyttävä Awake. Se on monelle Dream Theater -entusiastikolle edelleenkin bändin pitkäsoitoista se kaikkein rakkain. Ei ollut epäilystäkään, mistä fanit nauttivat eniten, kun ämyreistä lähtivät peräjälkeen The Mirror, Lie, Lifting Shadows Off a Dream, Scarred ja Suomen(kin) ensi-iltansa saanut jäätävä Space-dye Vest. Vaikka joskus on puhuttu, että kyseistä kappaletta ei ole suotavaa esittää kuin alkuperäiskosketinsoittaja Kevin Mooren kanssa, kappaleen tunnelmallisuus välittyi Jordan Rudessinkin näpeistä oikein hyvin.

Encoressa päästiin 14 vuoden takaisiin tunnelmiin Metropolis pt. 2 -teemalevyn neljän kappaleen voimin. Ilahduttavaa, vaikka henkilökohtaisesti jäin kaipaamaan Images & Words -läpimurtoalbumin (1992) aikaisia ralleja. Milloinkahan muuten viimeksi Dream Theater jätti soittamatta valtavirran piirissä tunnetuimman kappaleensa Pull Me Underin?

Lopuksi maininta, että keikkaa leimasi melkoisen lujalla volyymilla luukutettu yleissoundi, joka tosin oli melkoisen selkeä keikan ensimmäisen puolikkaan bassotaajuusmömmöjä lukuun ottamatta.

dt3

Helsingin-setti:

False Awakening Suite (intro), The Enemy Inside, The Shattered Fortress, On the Backs of Angels, The Looking Glass, Trial of Tears, Enigma Machine, Along for the Ride, Breaking All Illusions, The Mirror, Lie, Lifting Shadows Off a Dream, Scarred, Space-Dye Vest, Illumination Theory. Encore: Overture 1928 Strange Dejà Vu, The Dance of Eternity, Finally Free

Lisää luettavaa