Etsi
Arrington oli kuollessaan 61-vuotias.
Ward soitti urallaan myös The Damned- ja The Saints -yhtyeissä.
Mukana Butcher Babies sekä Ignea.
Lämmittelijöinä Corroded, hollantilainen Dear Mother sekä kolmas myöhemmin nimettävä yhtye.
Lauantaina ja sunnuntaina jytisee Olympiastadionilla.
Josh Freese istuu rumpujakkaralle ainakin tulevan kiertueen ajaksi.
Bändi soittaa debyyttikeikkansa tulevana torstaina.
Beyond Death on helsinkiläisyhtyeen toinen pitkäsoitto.
Konkarimuusikko lavalla jälleen.
Veteraanimuusikon elämä ja teot.
Toinen sinkkulohkaisu tulevalta albumilta.
Uutta musiikkia tarjolla.
Legendalta sokerikuorrute lopussa.
Maistiaisia tulevalta levyltä.
Between The Day & I on porilaisyhtyeen kolmas albumi.
Alkusyksystä sitä vihdoin saa, nimittäin Raduxia pitkäsoittomitassa.
Kraken on syksyllä ilmestyvän debyyttilevyn toinen singlelohkaisu.
Joel Lindholm oli kyseisellä keikalla myös ilmeisen tukevassa humalassa.
Rumpalilegenda otti osaa Amoeba-kaupan What's In My Bag? -videosarjaan.
Entä mille sijoille yltävät bändien viimeisimmät tuotokset?
Life Is but a Dream... syntyi psykedeelien avustuksella.
Jim Durkin menehtyi maaliskuussa.
Suvilahden Tiivistämöllä rymistellään taas.
Tapahtuma perutaan vähäisen kysynnän vuoksi.
Eddie Ojeda nosti ilmiön esille Metallicasta puhuttaessa.