Etsi
Metallican ja Lou Reedin yhteistyön osakseen saama murskaava kritiikki selittyy rumpalin mukaan ainoastaan tietämättömyydellä.
Myös alaikäiset pääsevät tälle keikalle.
Kaamos Metal Cruise seilaa Turun ja Tukholman välillä syyskuussa.
Black Sabbath dominoi vahvasti kärkikymmenikössä.
Kuninkaalle esittelee Janne Joutsenniemen tuottamaa tulevaa pitkäsoittoa.
Sessiomuusikko Simon Johanssonista tehtiin kokoaikainen jäsen.
Mustaine sanoo olevansa todella iloinen, että James LoMenzo on taas bändissä.
"20/20-levyn livekeikat jäivät pandemian jalkoihin, joten nyt todella otetaan ilo irti näistä tapahtumista!" toteaa solisti Netta Laurenne.
Strikes and Gutters, Ups and Downs.
Saatavilla rajoitetun ajan.
Sketches of the Red Districts hankittavissa digitaalisena.
Yhtyeeltä pitkästä aikaa uutta musiikkia!
R.I.P.
Durkin oli ainoa jäljellä oleva alkuperäisjäsen.
Quinn ei kuitenkaan ole kokonaan laittamassa soitinta naulaan.
Kappaleen tuotot ohjataan hyväntekeväisyyteen.
Neljä vuotta sitten sattuneen tapauksen käsittely jatkuu edelleen.
Kappale löytyy syksyllä julkaistavalta uudelta levyltä.
Melkoiset juhannuskinkerit jälleen luvassa.
Mike Patton ei tapahtumajärjestäjän mukaan ole vielä valmis kiertueelle.
Rites of Percussion on "kokeellinen matka rytmiin ja soundiin".
Päätökseen ei liity sen kummempaa draamaa.
Tiukkaa rypistystä 57 sekunnin verran.
Rumpali ja kitaristi soittavat mielellään Motörheadin kappaleita muiden kanssa, mutta kukaan ei voi korvata Lemmyä.
Mario Duplantierin mielestä Metallica-rumpali ansaitsee enemmän kunnioitusta.