Dave Mustaine sanoo ottaneensa David Ellefsonin takaisin Megadethiin 2010 vasten tahtoaan – ”He painostivat minua”

Mustaine sanoo olevansa todella iloinen, että James LoMenzo on taas bändissä.

13.03.2023

Megadeth kiertää marraskuun lopussa Australiaa, jossa thrash metal -jätti on keikkaillut viimeksi 2015. Tämä johdosta australialainen Heavy-lehti otti yhteyttä bändin johtajaan Dave Mustaineen ja kävi läpi, mitä kaikkea yhtyeessä on tapahtunut edellisen Australian-reissun jälkeen.

”No, meillä on ollut hieman kokoonpanomuutoksia, mutta joka kerta bändiin tullut kaveri on ollut parempi kuin edellinen. Kun Shawn Drover (rumpali vuosina 2004-2014) lähti, yritimme saada Rust in Peace -levyn kokoonpanoa takaisin. Asiat eivät kuitenkaan sujuneet Nickin (Menza, rumpali vuosina 1989–1998) kanssa, joten soitimme Chrisille (Adler, ex-Lamb of God -rumpali, joka soitti Megadethissa 2015–2016) ja pyysimme hänet [Dystopia-levylle]. Chris suositteli meille Dirkiä (Verbeuren, rumpali vuodesta 2016)”, Mustaine kertaa.

”Minun ajatuksissani Dirk on paras rumpalimme sitten Gar Samuelsonin (1984–1987). [Dirk] on suuri Gar-fani ja se on se voima, joka ajaa Megadethia, se jazzahtava tyyli. Nick oli superlahjakas ja onneksemme häneltä sujui myös monet niistä jazz-koukuista. Hänen kanssaan meillä oli lähes se sama taika kuin Garilla. Mutta hänessä oli ehdottomasti puolestaan sellaista voimaa, jota taas Garilla ei ollut.”

Kun puheeksi tulevat yhtyeen basistit, Mustaine sanoo, ettei hän olisi alun perin halunnut ottaa bändin alkuperäisbasistia David Ellefsonia takaisin enää sen jälkeen, kun tämä ensimmäisen kerran lähti bändistä 2002.

”Ensin Ellefson oli bändissä, sitten hän oli ulkona. James (LoMenzo, basisti vuosina 2006–2010 ja jälleen vuodesta 2022 eteenpäin) tuli sisään. Sitten James oli ulkona. Ellefson tuli takaisin Droverin veljesten (rumpali Shawn ja kitaristi Glen, joka oli bändissä 2004–2008) vuoksi: he painostivat minua jatkuvasti, että ota hänet takaisin. No, hän tuli takaisin ja sitten outoja juttuja tapahtui”, Mustaine sanoo viitaten Ellefsonin seksikohuun, jonka johdosta Mustaine antoi basistille kenkää.

Steve DiGiorgio (Testament) soitti bassot levyllemme (The Sick, the Dying… and the Dead!) ja nyt James on taas mukana. Ja rakastan sitä. Hän osaa laulaa todella hyvin, mikä taas rohkaisee minua laulamaan.”

Bändissä vuodesta 2015 soittaneen kitaristi Kiko Loureiron ”löytymiseen” liittyy Mustainen mukaan puolestaan hauska yhteensattuma.

”Näin netissä videon, jossa joku oli pistänyt Kikon ja Chris Broderickin (Megadethin kitaristi ennen Loureiroa) soittoa vastakkain. Katsoin sitä ja tuumasin, että ’Vittu! Minun pitää saada tähän kaveriin yhteyttä’. Kun sitten sain kontaktin häneen, hän kertoi jutelleensa Ellefsonin kanssa. Kun sitten puhuin Ellefsonin kanssa seuraavan kerran, kysyin: ’Mikä vittu sinua vaivaa? Mikset kertonut että tiedät tämän tyypin!'”

Lisää luettavaa