Etsi
Yhtye on tarjoillut runsaasti maistiaisia tulevalta Foregone-albumiltaan.
Uusi levy kantaa nimeä Apocalyptic Doom.
Brittiheviveteraani tulkitsee levyllään muun muassa Alice Cooperia, Rainbow'ta ja KISSiä.
Valppaana siellä surfaillessanne!
Studiorakennus puretaan uuden kerrostalon tieltä.
Christian Hectorilla on hyvä maku.
Livetaltiointia tarjolla.
Kurkotus boksin ulkopuolelle.
Tulevan levyn sinkkubiisi sai videon.
Neon Noir sai oman videonsa.
"Haluamme jättää faneille kunnolliset jäähyväiset, joihin henkiset paukut eivät aikanaan riittäneet", sanoo yhtyeen perustaja ja kitaristi Mikael Tanner.
Laukaassa rymistellään 20.-22. heinäkuuta.
Niko Rauhala on tuttu Masterstroke-yhtyeestä.
Plagueboys on yhtyeen kolmas pitkäsoitto.
Askel on ensimmäinen albumi ilman perustajajäsen Simo ”Simeoni” Kairistolaa.
Jansenin soolodebyytti ilmestyy maaliskuussa.
The Awakening -albumi ilmestyy sopivasti pari viikkoa ennen Suomen-keikkoja.
SOM ΓΓΓ ilmestyy keväällä.
Vetenskap och Folkbildning myönsi yhtyeelle tunnustuksen tiistaina, mutta harkitsee nyt vetävänsä tunnustuksen takaisin.
Fanit lienevät vinkistä kiitollisia.
Jos kerkeät kesällä 2024 vain yhdelle Metallica-keikalle, niin ei hätää, asia hoituu.
RIP Geoffrey Arnold Beck, 24.6.1944 – 10.1.2023.
Yhtye esiintyy Metal Hall of Fame -gaalassa tammikuun lopussa.
Yhtye esiintyy Turussa ja Helsingissä.
"Biisi kertoo siitä, kun naama revitään irti, joten annoimme sille nimeksi Face Ripped Off", bändi valaisee.