Etsi
Tuleva In Flames -kiekko herättää kysymyksiä.
Swallow the Sun on valmis uusiin koitoksiin.
Doron Suomen-visiitti siirtyy tulevaisuuteen.
Vanhan koulukunnan death metalia. Erittäin hyvä.
Jotenkin aivan uskomaton juttu.
Ensi vuonna kuullaan jouhikkojen ja kanteleiden sulosäveliä.
Kappale löytyy tänään ilmestyneeltä ep-levyltä.
Doom-legenda nähdään Helsingissä ja Jyväskylässä.
Nyt eivät sanat enää riitä kuvailemaan tätä meininkiä.
Pitkäsoitto seuraa maaliskuussa.
Meno melko NWO.
Uusi Carcass-levy tulee sittenkin.
Offspringilla kaksi muutakin Suomen-keikkaa ensi kesänä.
Kolmikko lupaa ottaa esikoislevyllään kaiken irti osaamisestaan.
The Wings of War on uuden rumpalin debytointi Overkillin riveissä.
Kymmenes Children of Bodom -kokopitkä on valmis.
Tarjolla karua ja primitiivistä kotimaista black metalia.
Kreikkalaista black metalia tulee albumimitassa jälleen helmikuussa.
Erityisesti Abhorrencen ep miellytti.
Saunaa lämmittävät lisäksi Proteus ja DJane J7.
"Kiitos kaikista yhteisistä vuosista", Baltes kiittelee faneja.
Kunnon From the Dark Past!
Witchrot-bändissä kuohuu.
Hevijätti kiinnostaa edelleen.